perjantai 31. elokuuta 2012

Varoitus - Warning

Rakkaat Lukijat, Ystävät ja Kynsiharrastajat !

Olen seurannut jonkun aikaa kynsiblogeja ja huolestuneena todennut, että yhdessä ja toisessa blogissa on mm. arvontavoittoina Mode4U -kynsilakkoja. En ole henkilökohtaisesti tavannut tai kokeillut kyseisiä lakkoja aikaisemmin ja uskalsin jo toivoa, että kyseiset lakat olivat joku yksittäinen koe-erä. Lauantaina bongasin niitä Lahdesta Launeen RobinHoodista, mikä on Tokmanni-konsernia. Kyseiset lakat olivat halpoja, yhden euron/puteli, joten varmasti houkuttelevat ostamaan. Jostain blogista bongasin, että olisivat jossain päin maata 3 putelia/2 euroa.

Haluan vain kehottaa lukemaan Inen lakkaleikit -blogia, jossa noin huhtikuun paikkeilla Inelle ilmaantui kynsiin allergisia reaktioita, joiden aiheuttajaksi oli epäilyksen alaisena kyseiset Mode4U -lakat.

Huomasin, että Mode4U -lakoissa oli myös itseäni miellyttävä lila sävy, mutta koska olin lukenut Inen blogista hänelle aiheutuneita oireita ja  Inen allergiaoireista jutellut myös Elämäni Suurimmalle Rakkaudelle, hän tuskin olisi antanut minun ostaa niitä. Ei sillä, että olisinkaan tämän tiedon valossa niitä ostellut.

Olkaa varovaisia näiden lakkojen kanssa. Jos jotain allergiaoireisiin viittaavaa ilmenee kynsillä tai sormissa, poistakaa lakat välittömästi ja jättäkää ainakn Mode4U käyttämättä. Ihan oman terveytenne kannalta.

Sitten asiasta kukkaruukkuun. Sain juurikin sähköpostia, että Megamyyntiareena avautuu jälleen ja tällä kertaa myynti on 1. - 16.9.2012. Avajaispäivänä kannattaa varautua jonottelemaan, vaikkakin sinne oli lisätty kassoja viimeksi. Itseni täytyy ensin ootella tilipäivää, ennen kuin pääsen tarkastelemaan tarjontaa.

Hyvää viikonloppua. Pitäkää huolta itsestänne ja toisistanne. Älkääkä vilustuko. halipus <3

PS.Huomenna on syyskuu... ÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄK !!!

Ei kommentteja: