keskiviikko 29. elokuuta 2012

Lilac me

Sonne esitteli taannoin Gina Tricotin ostoksiaan ja tajusin, että minullahan on hyllyssä tuo lila.
Hittu, että voikin tehdä hyviä lakkalöytöjä omasta hyllystään. Lilac meen ja pari muuta kaverusta olin hakenut kotiin jo joskus keväällä. Lilac me ei vaan ollut puhutellut minua tarpeeksi, että olisin saanut sitä kynsille asti, mutta nyt tuli sen aika.
Tippinsä järkyttävässä purkkaonnettomuudessa menettänyt oikea peukku sai osakseen ensin pari kerrosta Trindin Nail Repairia ja pari kerrosta RidgeFilleriä. Muihin kynsiin kerros RidgeFilleriä, ja tällä kertaa sipaisin kaikkiin kynsiin suosiolla sen kolme kerrosta väriä. Kaksi kerrosta olisi peittänyt jo oikeinkin hyvin, mutta kokeilin nyt samantien laittaa kolme kerrosta, koska yleensä lisään kolmannen kerroksen kuitenkin jossain vaiheessa. Päälle kirkas lakka ja ihana Seche Vite.
Veikkaan, että kolmannen kerroksen tarkoitus on vain pitää harrastusta yllä, että saan lakkailla kynsiä useampana päivänä. Kuitenkin useimmiten kaksi kerrosta saa aikaan riittävän peittävyyden. Lakka käyttäytyi hyvin, eikä sen kanssa ollut mitään ongelmaa levittyvyyden tai peittävyyden kanssa.
Elämäni Suurin Rakkaus auttaa minua joskus ottamaan kuvia kynsistä, koska kahden käden kynsikuvien ottaminen on yksinään sanoisinko hieman haastavaa... Niinpä täälläkin näkyy joskus hänen taiteellinen näkemyksensä asiasta. Tällä kertaa taidepläjäys näyttää tältä:
Eix ookki herttaista ??? ;D

Tämän luomuksen valmiiksi saattamiseen tarvittiin:
Oriflame Crystal base & top coat
Gina Tricot Lilac me
Perfect Ridge Filler
Seche Vite Dry Fast Top Coat
tarra-arkki eBaysta

4 kommenttia:

Bloh kirjoitti...

söpöä :)
meilläki mussukka silloin tällöin joutuu auttamaan kuvauksessa,ja voi reppanaa kun se pyörii ja hyörii kun yrittää saada mahdollisimman hyvän kuvan otettua <3

Lila Lakka kirjoitti...

Eix ookki ihQ!!! <3
Yritystä ja innostusta on kuitenkin hyvin paljon enemmän kuin näkemystä, mutta parempi niin, että osallistuu harrastukseen. Onneksi sieltä tupsahtaa joskus käyttökelpoinenkin kuva... ;D

Teanna kirjoitti...

Teanna tykkää Lilan blogista ja laittoi tunnustusta tulemaan:)
http://teannanpaikka.blogspot.fi/2012/08/tykkaan-sun-blogista.html

Lila Lakka kirjoitti...

Lila tyksii suloisen Teannan blogista myös ja kiittää nöyrästi huomionosoituksesta. <3