lauantai 22. syyskuuta 2012

Jo Is In The House

Tämä päiväkirjamerkintä on omistettu suloiselle Bambille. Siinä se nyt on.



Etsin MenkkaHaukan Confettia ja törmäsin Jo Is In The Houseen. Siinä se kimmalteli liikkeen loistevaloissa, enkä ollut uskoa miten kynsilakka voi kiillellä tuolla tavalla. Ajattelin, että liikkeen valot tekevät tepposiaan silmilleni, jotka näkevät värit muutenkin erilailla kuin useimmat tapaamani ihmiset. Puhumattakaan, että hämärän tullen silmäni eivät juurikaan erota värejä ollenkaan.


Työvaihekuvia. Yksi kerros.

Bambi laittoi ostopostaukseen kommenttina toiveen nähdä JIITH in action ja siitä lähtien se on nököttänyt hyllyn reunalla kärsivällisesti odottamassa vuoroaan. Vaikka tapaamiseni sen kanssa oli rakkautta ensisilmäyksellä, en jotenkin löytänyt sille mitään kivaa ideaa, mihin sen ymppäisin.
Niinpä otin härkää sarvesta ja tuuppasin sen poistoonmenevien violettien päälle.


Kaksi kerrosta

Tähän kohtaan en keksi mitään riittävän ylistäviä ylisanoja, enkä oikein muutakaan, koska olen ihastuksesta mykkänä. Olen aina ollut kaiken kiiltävän perään, mutta tämä on jotain ylimaallista. Made in nailpolishheaven suorastaan. Vähintään. Enkelilakka. Legenda jo eläessään. Lakkarakkaus ja rakkauslakka.
Mitä näitä ihania ilmaisuja nyt onkaan olemassa... <3


Kolme kerrosta, kirkas lakka ja Seche

En edes tiedä, onko hologlitteriä olemassa, mutta tässä se nyt kuitenkin on ihan ilmielävänä. Jos löydän toisen samanlaisen, ostan sen välittömästi. Tai vaikka seitsemän...



Lila LAAAAAAAAAAAAAAAAAAVS !!!

5 kommenttia:

Bambi kirjoitti...

Vau, tuo on kyllä upea. Ei sanat riittä tosiaan kuvaamaan tuon ihanuutta!! Menee aika lähelle tuota Color Clubin Sugarlum Fairya, mutta on tuossa selkeesti vähän erilainen sävy... Ehkä tän sais siis ostaa, kun ei oo ihan täysin samanlainen :D

Bloh kirjoitti...

siinäpä on kimallusta! ihanan näköinen lakka :)

Lila Lakka kirjoitti...

Bambi: On se! Veti kyllä meikäläisenkin hiljaiseksi. Mun täytyy saada myös CC: SF. Tää oli niin nappiostos, että tän saa kohdatessaan selkeesti ostaa, vaikka ois ostolakko tai vaikka myyntikielto päällä. Ehdottomasti. ;D

Bloh: On on. On on. Mykistävän ihana! =D

Jenni kirjoitti...

Sinne meni se ostolakko.. :D Pakko käydä hakemassa oma ! :)

Ajattelin laittaa sulle kommenttia, että sain ulos sen postauksen niistä kynsistä mistä tykkäilit mun blogin puolella ! :)

Ja hyvää alkavaa viikkoa sulle :)

Lila Lakka kirjoitti...

Ostolakko ei koske tämänkaltaisia kaunokaisia. ;D
Ooo... Käyn heti kurkkaamassa !!! Kiva, kun kävit vinkkaamassa. =)