keskiviikko 14. marraskuuta 2012

Golden Gown

Tää on niitä tapauksia, kun mulla oli mielessä ihan selkeä hieno lakkausidea. Mutta kuinkas siinä sitten taas kävikään... Valitsin väärän kullan. ;D
Kicksin oman merkin lakkoja mulle on kertynyt hyllyyn kolme ja tämä on yksi niistä.
Toinen on sininen ja kolmas -ylläripylläri- lila.


Alle tuuppasin Oriflamen French Manicurea, mikä on peräisin muinaisilta ajoilta, mutta koska en pidä sen toimivuudesta, se on helposti riittänyt kaikki nämä vuodet ... lähestulkoon käyttämättömänä.
Golden Gownia suttasin kolme kerrosta. Ensimmäinen kerros ei päässyt vakuuttamaan peittävyydellään, toinen kerros kuulsi edelleen läpi aluslakaksi suhteellisen peittävästä french manicuresta huolimatta. Siispä suttasin samantien kolmannen kerroksen. Ihan vaan villi veikkaus, että tämä oli mulla ensimmäinen ja viimeinen lakkailukerta tämän lakan kanssa. Kullanvärisiä lakkoja on kuitenkin jokunen kertynyt hyllyyn, joten tuskin tulen tätä yksilöä hirveästi kaipaamaan. En ees muista, milloin tämä on meille saapunut. Ei siis ainakaan mitenkään erityisesti muistoja herättävä tapahtuma.

Ovelasti peitetty ruttaantunut keskari...

Suti on ihan tavallinen, ei herätä tunteita suuntaan eikä toiseen. Nostaa lakkaa ihan kiitettävästi, jopa aavistuksen liikaa kerralla, mutta sehän ei ole ongelma lainkaan, kun muistaa vaan pyyhkäistä ylimääräiset lakat pullon suuhun, eikä tuo niitä kynnelle asti.


Peittävyys tosiaan surkea. Levittyvyys ... nooh, ihan ookoo. Kuivuu melkoisen hitaasti, mikä ei sinällään mua haittaa, koska käytän kuitenkin jokatapauksessa pikakuivattavaa. Lakkausjälki ... raidoittuu metallisten lakkojen tavoin melko rajusti, enkä meinannut saada tasaista pintaa aikaiseksi, mutta näillä mennään.
Päälle vielä jankkiintumisensa aloittanut Seche, josta joudun näillä näkymin luopumaan ennenaikaisesti ihan millä lakkauskerralla tahansa, koska ärsyttää suunnattomasti kynsien reunoihin jäävät railot muutoin kauniiseen kiiltävään pintaan. </3 Rakkaus ei ole ikuista kynsilakkojenkaan kanssa...

Karu totuus keskarista

Jaaha, ja pullot on taas jäänyt kuvaamatta, kuten edellisessäkin kynsilakkapäiväkirjamerkinnässä.
Alkaako ote herpaantua, vai oliko sitä elämää kuitenkin blogin ulkopuolellakin ??? ...hmmm...
Ehkä lisään sen kuvan, ehkä en... Ihan jännittää itteäkin.

Kuva lisätty 17.11.2012

Tähän suttuun oli käytetty:
alle Oriflame French Manicure Ivory
värinä Kicks Golden Gown
päälle särkynyt rakkauteni Seche Vite </3

2 kommenttia:

Emma kirjoitti...

Kannattaa ostaa se Seche Restore! Riittää tosi pitkäksi aikaa ja palauttaa Sechen vanhaan loistoonsa. Samoin kaikki muutkin jankkiintuneet kynsilakat :)

Mitä sulle kuuluu?

Lila Lakka kirjoitti...

No hittu, sitä pitää saada !!! Kiitos vinkistä. Mulla jotain kiinanihme-ohenninta kyllä onkin, mutta, en ees tajunnu sitä kokeilla Secheen.

Kiitos kysymästä, lomaillessa menny tää viikko, lähinnä ihan itteeni keskittyen... ;D

Löysitkö sä Emotionin laatulakka-alehyllyn?