keskiviikko 5. kesäkuuta 2013

Ja eiku huoltoon

Jostain syystä varsinkin etusormien kynnet ovat alkaneet kasvaa omituisesti kippuraan. Pikkurillien kynnet yrittävät samaa temppua, mutta niissä se ei haittaa niin paljon kuin etusormissa, jotka tuntuvat ottavan osumaa kaikenaikaa ja jokapaikasta. En tiedä varmaksi, mutta epäilen tämän kippurakasvuisuuden edesauttavan osumia, tai ainakin kyseisten kynsien vahingoittumisen.
Hyvä, että huoltojen välissä ehtii yhdet lakkaukset tehdä ehjiin kynsiin, ja sitten on taas jompikumpi etusormen geeli halki tai mitä lie. Eipä silti, mielellään minä siellä huollossakin ravaan piristäytymässä hyvässä seurassa. TerQi! =)


Niinhän siinä kävi, että vasurin etusormi otti osumaa ja geeli halkesi. Lopulta geeli lähti siistinä palana irti kokonaan. Pari kertaa liimasin geelinpalan uskollisesti paikalleen, mutta eihän se mikään lopullinen ratkaisu ole, kun se onneton ottaa osumaa yhä uudelleen.


Siinä vaiheessa kun geelinpala irtosi hiuksia pestessä ja omakin kynsi antoi periksi ja katkesi, ei onneksi ihan koko pituudeltaan, viilasin koko geelin pois. Snif.


Tällä kertaa Picasa halusi taas tehdä ihoni väristä sinisemmän kuin se onkaan.
Olen siis edelleen hyvinkin elossa ja kätösetkin oli kynsilakkojen poiston jälkeen huolella pestyt.
En tiedä, mistä Picasa sinisen noin vahvasti välillä löytää. Asia korjaantuu yleensä sillä, kun muistaa peruuttaa sen omat muokkaukset ennen kuvien rajaamista ja leimaamista. Tällä kertaa kätöset jäivät hieman sinisiksi, voi johtua myös valaistuksesta. Tai taustasta. Ehkä. En tiedä.


Viimeksi mulla oli kateissa ennen huoltoa -kuvat ja nyt en löytänyt minkäänlaisia jälkeen-kuvia.
Ehkä mä vaan en oo niitä muistanut ees ottaa.
Niinpä tällä kertaa nakke-kuvat ennen ja jälkeen viilauksen.
Huolletut on niinku noi viilatut, mutta kiiltävät ja kauniit. =)
Oikean kätösen keskarissa vielä tipin jämä, ja tällä viilauksella oli tarkoitus lyhentää kynsiä tipin verran. Oikean etusormessa ei ole tippiä, vaikka se siltä näyttääkin. Sen kippurakasvuisuuden vuoksi viilaan sen alapuolelta, joten oma kynsi lähtee sieltä ensimmäisenä ja geeli jää läpikuultaavana jäljelle. Sama homma tulee olemaan pikkurillien kanssa, jotka haluavat myös olla kippuroita.



Ihan pieni tipin jämänen oikeaan keskariin kuitenkin vielä jäi, koska geelien lyhentäminen on todella puuduttavaa hommaa. Se pitäisi aloittaa jo noin kolme päivää ennen huoltoa, että ehtii kunnolla viilaamaan. Mulla on ongelmana keskittymisvaikeudet ja kärsimättömyys, eli mulla alkaa vanne kiristää päätä ja huimaamaan, kun pitäisi pitkäjänteisesti tehdä yhtä asiaa.
Sama ilmiö viilaamisesta kuin tikkujen maalaamisessa. Ei riitä kärsivällisyys.
Geelittömään vasurin etusormeen ei laitettu jatkosta tipillä eikä muotilla. Geeli vain päälle, ja kasvakoon siinä omaan tahtiinsa. Eipähän ehkä ota osumaa ainakaan hetkeen.


Tämä huolto oli heti pääsiäisen jälkeen, ja lahjukset sen mukaiset.
Olinkin ihmetellyt, missä mun pääsiäismunaset oikein ovat, mutta pääsiäispupunen oli käynyt pyöräyttämässä ne parhaan kynsilakkaystäväni luokse. Vai toimittaako pääsiäispupuset munat vaan vai pyöräyttääkö ne ne? En osaa sanoa, en muista tarinaa. =D


Aivan ihana kovakantinen Charmmy Kitty -kierrelehtiö. ♥
Sisäsivutkin on printattu näteiksi. Voi voi, kyllä Lilan nyt kelpaa kirjoitella lilalla kynällään pieniä liloja ajatuksiaan muistiin. Löytyy sitten kaikki ajatukset yksistä kansista.


Jälleen kerran jotain daimondia lähti mukaani.
Liloja daimondeja, helmiä ja kyyneliä ripustettu korviksiin. Uih oih aih, kyllä Lilan nyt taas kelpaa. ♥


Tällä kertaa en muista sosialisoineeni yhtään kynsilakkaa mukaani.
Rakas paras kynsilakkaystäväni taisi jotain CC:n glittereitä tarjota, mutta en muistanut, oliko mulla niitä jo, joten jätin tällä erää hänen kokoelmansa rauhaan.
Kiitos jälleen kerran! Ensi kertaan, rakas ystäväni! ♥

4 kommenttia:

Annukka kirjoitti...

Toi eka kuva on niin kauhee, kun mulla on vaan omat kynnet ja aina kun katson sitä, niin tuntuu, että olisin kirjottanu liian lyhyellä liidulla tauluun ja kynsi olis siinä katkennu. Kääk. Kuulen ihan sen äänenkin korvissani..
Kelasin äkkiä noihin kauniimpiin kuviin tossa alhaalla :)

Lila Lakka kirjoitti...

Auts, en taas muistanu varottaa, ja laittaa kuvia eri järjestykseen. Olen pahoillani. =)
Tollee ku geeli lähtee palana irti, se ei satu. Sit ku geeli vaan halkee ja jää osin omaan kynteen kiinni (niinku tällä hetkellä mun peukussa), se sattuu koko ajan, ku vaan kynsi hipaseeki johonkin, koska irti oleva geeli vääntää omaa kynttä siinä alla. Rakennekynsien iloja. ;D
Liitutaulun krääkinä on kyllä yksi pahimmista äänistä minkä tiiän. =)
Miten sulla kynsiprojekti etenee?
Joko lähetään kohta kynsilakkaostoksille? =D

Annukka kirjoitti...

Oon ollu hirmu tunnollinen ja ahkera ja tehnyt kaikki niin kuin Lilatäti käskee :D
Mulla on nyt pitkät ja omasta mielestä kauniitkin kynnet, mutta ne tuppaa tossa golfin peluussa olemaan vähän liiankin "hienot" ja saa vähän siipiinsä.
Aina on joku yksilö vähän rempallaan, mutta yleisnäkymä jotain ysipuol :D
Lakkaa en oo vielä uskaltanu laittaa. Sitä repairia vaan..

Lila Lakka kirjoitti...

Mahtavuutta! Lilatäti on nyt Annukasta hyvin hyvin ylpeä. Annukka on nyt ollut toooooooooooooosi reipas. =D
Maailmassa on niin paljon kynsille haitallisia asioita, joita ei vaan pysty välttämään, mutta onneksi kynnet kasvaa aina uudelleen, joten kärsivällisyyttä vaan niitten kanssa. *kannustaa* =)