Täydellistä lilaa lakkaa etsiessä lakkahylly toisensa jälkeen on täyttynyt pikkuhiljaa oudosti myös muun värisistä lakkapulloista. Onkohan sitä täydellistä lilaa lakkaa olemassakaan...
lauantai 28. kesäkuuta 2014
Hakusanoja
Näitä on kertynyt pitemmältä ajalta.
Jaksan edelleenkin ihmetellä, miten tietyt sanat tai sanayhdistelmät onnistuvat tuomaan tänne, mutta toivottavasti löytyi jotain mielenkiintoista luettavaa... =D
Kuvitukseksi laitan mun uudet saappaat.
Niin kauan, niin kovin kauan etsin korkeat kriteerit täyttäviä saappaita, ja hups vaan, siinä se yhtäkkiä oli, Kärkkäisellä. Viimeinen oikeankokoinen pari. Lähtivät välittömästi mukaan. =D
tuliaisiksi juustohöylä
... Niin... Jos se on lila ja saaja tyksii lilasta, niin ymmärrän, mutta onko juustohöylä vähän jotenkin arkinen tuliainen ???
on hyv‘‘ se ett‘ ne eiv‘t
... Ahaa... Selkeä homma. Onnea. =/
glamglow naamio
... Ei kyllä löydy tästä blogista. Mikä sitten mahtaa ollakaan. =D
kadonnut kenkä
... Mulla on kyllä kaikki kengät tallella. Tietääkseni. Mut jos löydän jonkun ylimääräisen, ni laitan tänne blogiin huhuilun, ni voit sitten ilmoittautua... =D
jäätelöauto aamuyöllä
... Kaksi sanaa: olen sanaton.
olen omituinen
... No, kivat sulle ...
lamput vilkkuvat
...Aika harvoin meillä vilkkuvat. Vessan loisteputki rupee vanhuuttaan vilkkumaan, mutta sen yleensä vaihdan pikimmiten, koska en hirveesti tyksi vilkkuvista valoista.
x-tra päärynäsiiderin hinta
...Niin. Se varmaan selviäisi paremmin jostain S-ryhmän sivuilta kuin täältä. Oisko ollut 4-pack jotain reilun 8 euroa. En jaksa muistaa.
rantasauna shampoden säilytya
...Oliko joku tällainen joskus aikaisemminkin? Meillä ei oo rantasaunaa, mutta veikkaan, että rantasaunalla niitä kannattaa säilyttää pukuhuoneessa, ja löylyhuoneeseen vietäessä matalalla viileämmässä, eikä varmaan kannata jättää sinne talvehtimaan.
500 euros recto verso
...Ahaa...
Loma alkoi, Lila on tässä maksellut univalkojaan, ja toivottavasti niitä ois huomiseen mennessä sen verran makseltu, että pääsen siivoushommiin.
Aivan mahtavaa viikonloppua kaikille!
Lila laaaaaaaaaaaaaaaavs juu ♥
maanantai 9. kesäkuuta 2014
Tämä vanha talo
Vanhan talon pihassa kaivo |
Tapahtui heinäkuun alkupäivinä vuonna 2005...
En tiedä, mitä tapahtui, kun ensimmäisen kerran ajoin tämän talon pihaan.
Sen tiedän, että pari päivää aikaisemmin tein muuttoa edellisestä asunnosta väliaikaiseen asuntoon, kunnes löydän uuden kodin. Olin käynyt asuntoesittelyissä pari vuotta etsien omakotitaloa ja pikkuhiljaa mielikuva omasta talosta alkoi hahmottua.
Riittävän syrjässä, vähintään kaksi uloskäyntiä, ei ainakaan junaradan läheisyydessä, kunnollinen varaava takka, liitetty kunnallistekniikkaan.
Olin tehnyt tarjouksen yhdestä talosta ennen tätä, mutta välittäjä ei koskaan palannut asiaan. Ehkä hänellä ei ollut asiaa mulle, tai ehkä kyseisen talon halusi ostaa joku hänen sukulaisensa, ei voi tietää. Sen kuitenkin tiedän nyt, että onneksi en juuttunut kyseiseen taloon tätä nykyistä asumusta katsellessa. Olihan siinä omat hyvät puolensa, mutta ei siinä kuitenkaan ollut niin paljon hyvää kuin tässä.
Vai oliko?
Siinä talossa oli paljon hyvää, mutta ei, siinä talossa oli kuitenkin aika paljon miellyttämättömiä asioita, joten lopulta olisin voinut lähettää välittäjälle kimpun ruusuja siitä hyvästä, että hän ei ottanut tarjouksen jälkeen mitään yhteyttä.
Valitettavasti en voinut tehdä sitä, koska luin paikallisesta lehdestä hänen kuolinilmoituksensa.
R.I.P.
Penkki, joka oli täällä, ja tänne ehkä myös jää. |
Olin varautunut niin, että talvivaatteeni olivat varastossa helposti saatavilla, vaikkakin oli heinäkuu.
Unkarinsyreeni tms |
Sinä päivänä yritin tavoittaa pankkineitiäni, mutta hän oli varattu, ja päätin lähteä käymään vanhalla asunnolla hakemassa viimeisiä tavaroita ja samalla pankissa tapaamassa pankkineitiä ihan livenä. En muista enää, mitä asunnolla oli jäljellä, mutta sen muistan, että menin pankille, ja jäin joutessani katselemaan asuntoilmoituksia pankin ikkunasta.
Ja siinä se oli. Ilmoitus. Asuntoilmoitus. Tiesin heti, mikä talo on kyseessä.
Sen seinässä oli -70-80-luvulla postilaatikko, jonne olin eräänkin kerran käynyt puottamassa kirjeen tai kortin. Sellaista oli tapana tehdä siihen aikaan. Vielä useammin olin ajanut siitä ohi, ja pimeän aikaan pienen metsikön jälkeen viereisen peltoaukean alkaessa auton ajovalot heijastuvat sen ikkunoista, ikäänkuin joku ajaisi vastaan, ja olinkin kerta toisensa jälkeen siitä ohi ajaessani säikähtänyt oman autoni valojen heijastuksia.
Tämä talo oli muistuttanut olemassaolostaan kaikki nämä vuosikymmenet.
Vanhemmat olivat ostaneet siitä 300 metrin päästä talon vuonna 1978, ja meidän piti muuttaa sinne vuoden päästä. Vuoden päästä muutettiin, mutta eri syystä, eikä sinne.
Kyseisessä talossa vietin kyllä lukuisia jouluja, pääsiäisia, vappuja, juhannuksia, hiihtolomia, kesälomia, syyslomia, viikonloppuja ja kaikkea siltä väliltä. Mutta en asunut siellä päivääkään. Virallisesti. Yhä edelleen kyseinen talo palaa uniini säännöllisen epäsäännöllisesti, yleensä aina, kun on jotain murehdittavaa. En tiedä, mitä tuo talo tahtoo mulle edelleen kertoa.
No mutta, takaisin vuoteen 2005 ja tähän taloon...
Ryntäsin kiinteistönvälitystoimistoon sisälle, ja onneksi paikalla oli välittäjä, joka oli myynyt asuntoni, koska en osannut sanoa muutakuin kaupunginosan nimen, missä ikkunassa näkemäni talo sijaitsee.
Hän tiesi heti, mitä tarkoitin, vaikka en pystynyt muodostamaan ymmärrettävää lausetta.
Talo oli tullut myyntiin vasta pari päivää aikaisemmin, eikä siitä ollut vielä tulostettu muuta ilmoitusta kuin mitä ikkunassa oli. Välittäjä tulosti siis mulle ihan ekan (ja ehkä myös viimeisen) asuntoesitteen. Taisi olla tiistai. Sovittiin perjantaiksi näyttö, ja mä heti soittamaan Isukille, joka asuu siitä noin 1,5 km päässä, että tulee myös perjantaina taloa katsomaan.
Perjantaina ajoin sovittuun aikaan talon pihaan. Nousin autosta,ja kun käännyin taloa kohti ja katsoin sitä, ja mua rupes itkettämään. Se vaan jotenki oli siinä.
Välittäjä esitteli talon, ja eihän se vastannut oikein mitään mun asettamia kriteereitä.
Mutta se vaan jotenkin jämähti mun sydänjuurille, eikä lähtenyt sieltä pois.
Näytön jälkeen ajoin äitin luo, ja olin vaan niin älyttömän levoton, ja tiesin, että mun koti löytyi. En osannut rauhottua ollenkaan, vaan kävelin äitin pientä kaksiota eestakasin. Laitoinkin vielä samana iltana välittäjälle tekstiviestin ja pyysin uutta näyttöä, mikä järjestyikin heti maanantaiksi.
Äitin kanssa lähettiin vielä ajelemaan talon ohi, ja sitä ohiajelua tuli harrastettua seuraavat puolitoista kuukautta.
Kuunliljat ei ihan vielä kuki, mutta lehdet on jo muhkean kokoiset. |
Maanantaina menin äiti mukanani näytölle, ja sama juttu, kun nousin autosta, että mua rupes itkettämään. Aattelin, että mikä h...etti tässä nyt on, että enhän mä voi joka kerta pillahtaa itkuun, ku mä tuun kotio...
Sillä näytöllä tein talosta tarjouksen. Myyjän kanssa hierottiin hintaa parin vastatarjouksen verran, koska talo oli vasta tullut myyntiin, eikä siellä ollut ehtinyt olla ees yhtään julkista näyttöä.
Pääsimme siis hinnasta yksimielisyyteen, ja kaupat teimme 18.7.2005.
Kuntokartoitus kertoi omaa karua kieltään, että talo on vanha ja vaatii kaikkea hommaa pitkäksi aikaa, mutta mitään perustavaa laatua olevia vikoja ei esiintynyt silloin, eikä ole tullut esille sen jälkeenkään.
Myyjä lupasi talon tyhjenevän kuukaudessa, eli muuttopäiväksi sovittiin 18.8.2005.
Siinä välissä ehdin levottomuuttani koeajamaan pari autoa, kun juuri mitään pakkaamista tai muuta järkevämpää tekemistä mulla ei ollut, koska suurin osa tavaroista oli ollut jo kesäkuusta varastossa. Ja vaihdoinkin sen auton.
Edellinen oli punainen paholainen, se ois hyvinkin mennyt mulla vielä monta vuotta, mutta jollain oli saatava rauhoitettua sisäistä levottomuutta, ja niinpä vaihdoin samanmerkkiseen, mutta astetta aikuisempaan tummanvihreään yksilöön. Mulla oli nyt talo, joten auto täytyi olla sen mukaan.
Kaksi askelta kohti aikuistumista ??? ... no eeeeeeeeeeeeeeeeiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiii kai nyt sentään !!! =D
Myyjäneitokainen ilmoitti, että hänellä on 16.8. työpaikalla läksiäiset, ja että hän jättää avaimen kynnysmaton alle, ja että hän tulee 17.8. hakemaan lähtiessään kuistilta viimeiset tavaransa, mutta että muutoin talo on vapaa. Minähän tulin tietysti heti tänne. Muistan sen tunteen, kun olin täällä ekaa kertaa omineni, ja avasin oven. Mun talo. ♥
Juhannusruusu 2014 |
Mä olin toivonut, että pihalla ois sininen ja valkoinen sireeni, ja juhannusruusu.
Täällä on enemmän kuin osasin toivoa. Pihalla suuri tuomi, jonka kyljessä purppuratuomi, minkä olemassaoloa en tiennytkään ennenkuin sen pukkasi purppuraisia lehtiä ja kukki eka keväänä 2006 vaaleanpunaisia kukkiaan.
Olin todennut, että yhdellä laidalla tonttia on monta metriä puskaa, mutta en sen enempää sitä tunnistanut. Juhannusviikolla 2006 tulin kotio, ja jäin tapani mukaan tupakoimaan pihalle. Siinä joutessani katselin ympärilleni, ja ihmettelin mitä valkosta kyseisessä puskassa mahtoi olla, ja menin lähemmäs katsomaan.
No hittu, mikä riemu: JUHANNUSRUUSU !!! Mä sain sen !!! Ja se kukki aivan valtavasti.
Nyt mä teen henkistä irtiottoa tästä talosta, ja kaikkea täällä tapahtunutta en haluakaan muistaa.
Kohta alkaa uusi luku elämässä. Puhdas pöytä. Tyhjä taulu.
Eilen kävin ottamassa kuvia pihalla kukkivista pensaista.
Juhannusruusu on jo avannut muutaman kukan, että saa nähä, jaksaako se kukkia juhannukseen asti, ja ehinkö mä nähdä kaikkien istuttamieni kukkien aukeamista ennen muuttoa.
Yhtäkkiä hirvee hätä, vaikka oon nähnyt ne jo monta kertaa ennenkin.
Uudessa kodissa oottaa uudet vanhat seurattavat ja uudet vanhat tulipesät lämmittämistä.
Elämä on luopumista, ja jostain täytyy luopua,
että jotain muuta mahtuu tilalle.
perjantai 6. kesäkuuta 2014
Tekstiä pukkaa
Vaikeinta tämän tekstin alotuksessa oli keksiä otsikko.
"Synkän talven jälkeen" ... No widu, jos joku ei vielä oo huomannut, ni kesä on täällä. Ja oliko se talvikaan nyt niin synkkä. Hyvin vähän lunta ja kolattavaa. Ei turhan pitkiä pakkasjaksoja. Oliko ees yhtä huonoa ajokeliä. Mun mittakaavan mukaan huonoa ajokeliä, eli huono ajokeli tarkottaa sitä, etten uskalla lähteä töihin lyhintä ja nopeinta reittiä, vaan ajan suorinta ja nopeinta reittiä motarille, koska motari on yleensä ajokuntoinen.
No joo, karmeet sähkölaskut, kun joku ei antanut itelleen takan ja saunan lämmittämisen iloa.
Ehkäpä nekin helpottaa jo seuraavissa laskuissa...
Joo, eli ei ollut synkkä talvi, paitsi korvien välissä, mutta sitä ei välttämättä kukaan huomannut.
"Kynnet taas kunnossa" ... Blääh. Ei ees mun nuupahtanut mielikuvitus tuota mitään noin nokkelaa...
...ja muutama muu lähes yhtä hyvä otsikko...
Voit keksiä itse lisää... ;)
Villi veikkaus, että tämä kynsilakkapäiväkirja lähtee tästä uusille urille. Sama osoite, sama kirjoittaja ja samat intohimot, mutta kynnet ja kynsilakat, olkootkin vaikka hyvin tärkeä asia elämässäni, saavat antaa tilaa kaikelle muulle tärkeälle. Syksyisiä lakkauksia on vielä jemmassa, ja yritän saada niistä vielä ihan kokonaisia päiväkirjamerkintöjä aikaiseksi. Luonnoksia on 17, joista kaikki ei välttämättä koskaan valmistu päiväkirjamerkinnäksi asti. Katellaan, mitä saan aikaiseksi.
Hurjasti on koko ajan ajatuksia päiväkirjamerkinnöiksi, pääasia kuitenkin ehkä, että ylipäätään kirjoitan.
Oon pitemmän aikaa miettinyt, että aloittaisin blogin, mihin saisin anonyyminä kirjotella sitä, mitä mun päässä oikeesti liikkuu, mikä ei välttämättä avaudu ees niille ihmisille, ketkä ovat tunteneet mut pitemmän aikaa.
Kerran jo alottelin sellasta blogia, mutta joku meni pieleen, eikä se kuitenkaan valmistunut koskaan.
Nyt kun oon ekaa kertaa elämässäni varma siitä, että mä paranen vielä joku päivä, siihen menee vielä aikaa, ja paljon on taistelua jäljellä, mutta mä paranen, jatkan tätä samaa blogia tässä kohtaa. Toisaalta ois hyvin mielenkiintoista lukea niitä synkkiä ajatuksi, mitä mulla aivot suoltaa synkimpinä hetkinä. Toisaalta on tosi hyvä, että niitä ajatuksia ei oo missään tallessa, koska oon törmännyt vähemmän synkkinäkin hetkinä kirjoittamiini ajatuksiin, ja ne on järkyttäneet mua kovasti.
Eli kun en itekään kestä omia synkkiä hetkiäni, niin miten niitä vois kelleen muullekaan näyttää.
Masennus tappaa vain henkisesti. Kestää vuosia ees ite tajuta, mitä mulle on tapahtunut.
Ympärillä kukaan ei huomaa, jos on kotoisin sieltä mistä minä, kun kaikki tunteet piti piilottaa ja olen oppinut vetämään koko ajan roolia. Että ois hyväksytty, että joskus joku sanois jotain nättiä, että joku kiittäis ja kehuis.
Voin kertoa, että masentunut jättää tekemättä kaiken, mikä on koskaan tuottanut iloa ja mielihyvää.
En tiedä, onko se kosto itselleen, vai onko se vain sitä, ettei ole ansainnut mitää hyvää, vai mikä lie mahtaa olla syynä.
Nyt mä oon tarkoituksellisesti tehnyt asioita, mistä ite tyksin.
Rakkaat Ystävät ovat olleet hyviä kannustimia. Oon käynyt taas talven jäljiltä kaksi kertaa kynsihuollossa ja jopa lakannut kynnet kaksi kertaa. Hankin itelleni ripset. Oon tikuttanut lakkoja. Askartelin tulitikkuaskeihin nättejä kuvia. Pesin lattiat.
Hyvä mieli on joskus niin hirveen pienestä kiinni. Ja minä itse olen sen tuottamisen suurin vastuuhenkilö. Ei kukaan muu voi sitä tehdä eteen. Ite on tehtävä. Nih.
Jos tapaat masentuneen ihmisen, patista hänet tekemään jotain, mistä tiedät hänen tyksivän.
Lähde hänen kanssaan johonkin, mistä tiedän hänen nauttivan. Tai yksinkertaisimmillaan: pyydä häntä kanssasi ruokakauppaan. Voi olla, että hän on viikon istunut neljän seinän sisällä pohtimassa ulkomaailman uhkakuvia ja lietsomassa paniikkia, saamatta aikaiseksi käydä suihkussa, pukea päälleen ja lähteä ruokakauppaan.
Näytä, että välität, että hän ei ole yhdentekevä, että hänellä on joku merkitys sinulle.
Se on niin yksinkertaista, mutta järjettömän suuri asia masentuneelle.
Do diid, tästä tää varmaan taas lähtis sitten niin.
Mä rakastan kirjottamista.
Mun täytyy antaa mun kirjottaa, mä olen kuitenkin mun elämäni tärkein ihminen.
Mun täytyy antaa mun olla onnellinen, koska se ei kuitenkaan oo keltään pois.
Ehkä jopa päinvastoin; ihmisillä on helpompi olla mun vierellä.
No mut täähän meni niinku ennen, vanhaan hyvään aikaan.
Perjantai oli mulle kuitenkin se mielipide- tai avautumispostauspäivä. =D
Hei! Parasta on kuitenkin se, että SÄ oot vielä täällä!
Vietä mukava viikonloppu!
Lila laaaaaaaaaaaaaaaaaavs juu ♥
"Synkän talven jälkeen" ... No widu, jos joku ei vielä oo huomannut, ni kesä on täällä. Ja oliko se talvikaan nyt niin synkkä. Hyvin vähän lunta ja kolattavaa. Ei turhan pitkiä pakkasjaksoja. Oliko ees yhtä huonoa ajokeliä. Mun mittakaavan mukaan huonoa ajokeliä, eli huono ajokeli tarkottaa sitä, etten uskalla lähteä töihin lyhintä ja nopeinta reittiä, vaan ajan suorinta ja nopeinta reittiä motarille, koska motari on yleensä ajokuntoinen.
No joo, karmeet sähkölaskut, kun joku ei antanut itelleen takan ja saunan lämmittämisen iloa.
Ehkäpä nekin helpottaa jo seuraavissa laskuissa...
Joo, eli ei ollut synkkä talvi, paitsi korvien välissä, mutta sitä ei välttämättä kukaan huomannut.
"Kynnet taas kunnossa" ... Blääh. Ei ees mun nuupahtanut mielikuvitus tuota mitään noin nokkelaa...
...ja muutama muu lähes yhtä hyvä otsikko...
Voit keksiä itse lisää... ;)
Villi veikkaus, että tämä kynsilakkapäiväkirja lähtee tästä uusille urille. Sama osoite, sama kirjoittaja ja samat intohimot, mutta kynnet ja kynsilakat, olkootkin vaikka hyvin tärkeä asia elämässäni, saavat antaa tilaa kaikelle muulle tärkeälle. Syksyisiä lakkauksia on vielä jemmassa, ja yritän saada niistä vielä ihan kokonaisia päiväkirjamerkintöjä aikaiseksi. Luonnoksia on 17, joista kaikki ei välttämättä koskaan valmistu päiväkirjamerkinnäksi asti. Katellaan, mitä saan aikaiseksi.
Hurjasti on koko ajan ajatuksia päiväkirjamerkinnöiksi, pääasia kuitenkin ehkä, että ylipäätään kirjoitan.
Oon pitemmän aikaa miettinyt, että aloittaisin blogin, mihin saisin anonyyminä kirjotella sitä, mitä mun päässä oikeesti liikkuu, mikä ei välttämättä avaudu ees niille ihmisille, ketkä ovat tunteneet mut pitemmän aikaa.
Kerran jo alottelin sellasta blogia, mutta joku meni pieleen, eikä se kuitenkaan valmistunut koskaan.
Nyt kun oon ekaa kertaa elämässäni varma siitä, että mä paranen vielä joku päivä, siihen menee vielä aikaa, ja paljon on taistelua jäljellä, mutta mä paranen, jatkan tätä samaa blogia tässä kohtaa. Toisaalta ois hyvin mielenkiintoista lukea niitä synkkiä ajatuksi, mitä mulla aivot suoltaa synkimpinä hetkinä. Toisaalta on tosi hyvä, että niitä ajatuksia ei oo missään tallessa, koska oon törmännyt vähemmän synkkinäkin hetkinä kirjoittamiini ajatuksiin, ja ne on järkyttäneet mua kovasti.
Eli kun en itekään kestä omia synkkiä hetkiäni, niin miten niitä vois kelleen muullekaan näyttää.
Masennus tappaa vain henkisesti. Kestää vuosia ees ite tajuta, mitä mulle on tapahtunut.
Ympärillä kukaan ei huomaa, jos on kotoisin sieltä mistä minä, kun kaikki tunteet piti piilottaa ja olen oppinut vetämään koko ajan roolia. Että ois hyväksytty, että joskus joku sanois jotain nättiä, että joku kiittäis ja kehuis.
Voin kertoa, että masentunut jättää tekemättä kaiken, mikä on koskaan tuottanut iloa ja mielihyvää.
En tiedä, onko se kosto itselleen, vai onko se vain sitä, ettei ole ansainnut mitää hyvää, vai mikä lie mahtaa olla syynä.
Nyt mä oon tarkoituksellisesti tehnyt asioita, mistä ite tyksin.
Rakkaat Ystävät ovat olleet hyviä kannustimia. Oon käynyt taas talven jäljiltä kaksi kertaa kynsihuollossa ja jopa lakannut kynnet kaksi kertaa. Hankin itelleni ripset. Oon tikuttanut lakkoja. Askartelin tulitikkuaskeihin nättejä kuvia. Pesin lattiat.
Hyvä mieli on joskus niin hirveen pienestä kiinni. Ja minä itse olen sen tuottamisen suurin vastuuhenkilö. Ei kukaan muu voi sitä tehdä eteen. Ite on tehtävä. Nih.
Jos tapaat masentuneen ihmisen, patista hänet tekemään jotain, mistä tiedät hänen tyksivän.
Lähde hänen kanssaan johonkin, mistä tiedän hänen nauttivan. Tai yksinkertaisimmillaan: pyydä häntä kanssasi ruokakauppaan. Voi olla, että hän on viikon istunut neljän seinän sisällä pohtimassa ulkomaailman uhkakuvia ja lietsomassa paniikkia, saamatta aikaiseksi käydä suihkussa, pukea päälleen ja lähteä ruokakauppaan.
Näytä, että välität, että hän ei ole yhdentekevä, että hänellä on joku merkitys sinulle.
Se on niin yksinkertaista, mutta järjettömän suuri asia masentuneelle.
Do diid, tästä tää varmaan taas lähtis sitten niin.
Mä rakastan kirjottamista.
Mun täytyy antaa mun kirjottaa, mä olen kuitenkin mun elämäni tärkein ihminen.
Mun täytyy antaa mun olla onnellinen, koska se ei kuitenkaan oo keltään pois.
Ehkä jopa päinvastoin; ihmisillä on helpompi olla mun vierellä.
No mut täähän meni niinku ennen, vanhaan hyvään aikaan.
Perjantai oli mulle kuitenkin se mielipide- tai avautumispostauspäivä. =D
Hei! Parasta on kuitenkin se, että SÄ oot vielä täällä!
Vietä mukava viikonloppu!
Lila laaaaaaaaaaaaaaaaaavs juu ♥
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)