perjantai 29. maaliskuuta 2013

Leipäjono

Olen nauranut vatsa väärällään eräitä kommentteja, joita olen saanut leipäjono-päiväkirjamerkintään. Teen ehkä oman päiväkirjamerkinnän parhaimmista paloista ja selityksistä.
Voi että, te ootte ihania ihmisiä. Olen niin onnellinen, että juurikin te olette täällä mun seuranani.

Sen verran päivitystä kyseiseen julkaisuun, että yksi paketti lähti jo V***saan, koska siellä oli niin päivänselvä ja kiireellinen tarve, ettei se yksinkertaisesti voinut odottaa. TerQi! ♥
Muitakin paketteja tekisi mieli laittaa jo tulemaan, mutta maltan nyt mieleni vielä hetken, jos vaikka joku on jollain pääsiäislomalla tai muutoin tavoittamattomissa, niin ehtii osallistua.

Vastauksena yhteen kommenttiin: joo ei, en ole asettanut mitään päivämäärää kyseisen leipäjonon päättymiseen. Teemme myös sen suhteen päätöksiä ihan oman päämme mukaan.
Itsevaltiatar kun olen. =D
Ilmoittelen, kun kyseinen häppening loppuu.

Joo, ei kait tässä sit muuta ihmeitä tällä kertaa...

Munarikasta pääsiäistä kaikille !!!
Muistakaa syödä paljon mämmiä... ;D

maanantai 25. maaliskuuta 2013

Pieneen blogiini pamahti lauantaina 50 julkista lukijaa ja eilen sunnuntaina blogin täyttäessä 9 kuukautta täyttyi 11 000 sivunkatselua.
Mahtavuutta !!!
Iso kiitos siitä teille rakkaat uskolliset elämäntoverit !!! =)

Täällä näyttää olevan enemmän liikennettä silloin, kun en postaa mitään kuin silloin, ku yritän saada aikaiseksi useamman postauksen viikossa...
Nooh, hyvä, että kiinnostusta riittää, ja yritän saada jotain asiaa tai asianvierestä vielä aikaiseksi.
Uusi viikko, uudet kujeet.

Nähdään muruset!

Lila laaaaaaaaaaaaaaaaavs juu. ♥

sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Mainostus: 50 arvonta 20.3.2013

It's only little things -blogissa menossa arvonta 50 lukijan täyttymisen kunniaksi.
Valittavana on joko kynsilakka- tai kosmetiikkapalkinto. Oh-la-laa...


Onnea saavutuksesta! =)

Oman 50 täyttymistä ootellessa...

Ei kait siinä, klikkaa itsesi blogiin, lue säännöt ja osallistu.
Osallistumisaikaa 20.3.2013 klo 00:00 asti. Hopi hopi !!!

perjantai 15. maaliskuuta 2013

Tuikkusia murheeseen

tai ihan mielentilaan tahansa... ;D

Tuikkulyhty häkkyrässä

Olen maininnut joskus, että poltan tuikkuja varhaisesta syksystä aina pitkälle kevääseen.
Kissojen takia niitä täytyy polttaa turvallisesti mieluiten lyhdyissä, joita meillä roikkuukin pitkin asuntoa sekä asunnon ulkopuolella. Pakko-oireisena mulla on ihan oma systeemi myös tähän asiaan.
Syystä, että sain vihdoin kauniin tukkujensäilytysrasian, päätin tehdä oman päiväkirjamerkinnän aiheesta.


Olin hypistellyt kyseisen kaltaisia laatikoita aina sellaisen tavatessani, ja mies sen mulle ois jo moneen kertaan ostanut, mutta 20 euron hinta tuntui minusta kohtuuttomalta moisesta laatikosta. Eihän siinä ole ees mitään kimaltavaa...
Tämä yksilö tavattiin Lahesta Kärkkäiseltä ja hintalappu 12,90 euroa sai minut luomaan anovia katseita mieheen vierelläni. Hän oli kyllä luvannut jo tehdä mulle sopivan laatikon oikein mittojen mukaan, mutta ymmärsi kyllä heti yskän ja osti tämän minulle. Tämähän ei nyt mahdu siihen samaan koloon, missä olen tuikkulaatikkoa jo vuosia pitänyt, mutta löysi pienellä järjestelyllä saman huonekalun päältä uuden paikan. Edellinen säilytysratkaisu siis tässä:


Laatikko, jossa näkyy vuosien käytön jäljet ja liimauksetkin jo repsottaa yhdestä nurkasta.
Aikoinaan siinä oli kuuden tunnin tuikkuja, joita muuten tänä talvena metsästettiin oikein tosissaan, ennen kuin niitä Kärkkäiseltä lopulta löytyi.


Tavalliset neljän tunnin tuikut ostan S-ryhmän kaupasta mieluiten tämmöisinä 200 kpl kimppana, joita kuluvan talven aikana olen ostanut ainakin kaksi säkkiä, saattaa olla jopa kolme.
Yksi säkki oottaa nytkin käyttöä avaamattomana.
Näissä on hyvää se, että ne eivät ole valettu alumiinikippoihinsa, vaan ovat irtotavaraa, koska siirrän tuikun sydämineen ilman foliokuppiaan muovisiin läpinäkyviin tuikkupohjiin, ja on mulla jonkun verran lasisiakin. Lasiset ei vaan tahdo mahtua nykyään käytössä oleviin lyhtyihin, kun tuon kämppiksen takia piti pari lyhtyä karsia, kun hän ei vaan yksinkertaisesti oppinut väistämään niitä. Suurempien vahinkojen välttämiseksi noukin ne paikoiltaan, joissa olin vuosia jonkunlaista lyhtyä roikottanut.
Miten vaikeaa on katsoa eteensä ja oppia vahingoistaan ??? Ilmeisesti liian vaikeaa...


Kirkkaat muoviset tuikkujen kupit ei kestä ikuisuuksia, vaan aikanaan halkeavat ja valuttavat kynttilää sijoilleen. Tosin kestävät kyllä useamman käyttökerran, enkä olekaan niitä ostanut useampaan vuoteen uusia. Tänä talvena halkeiluefekti on kohdannut niin montaa muovikuppia, että piti ostaa uusia.
Mikäs sen parempaa kuin kannattaa samalla hyvää asiaa.


Jättimäisen 200 tuikun säkin avatessani järjestelen ne ensinnäkin vaihtokupeissaan tuohon pääasialliseen säilytyslaatikkoonsa, josta päivittäin niitä noukin lyhtyihin poltettavaksi, mutta kaikki ei siihen kerralla mahdu, joten loput on järjesteltävä vielä johonkin, että saan ruman säkin nurkista pyörimästä. Tässä tämänhetkinen säilytysjärjestelmä niille. Ehkä karsin uudesta laatikosta nuo lasiset kupit johonkin parempaan talteen, ja saan enemmän säilöön varsinaiseen laatikkoon.


Siinä se nyt on ensimmäisen järjestelyn jälkeen. Tuon jälkeen järjestelin vielä sinne kuuden tunnin tuikkuja yhden rivin, että nekin ovat helposti saatavissa samasta paikasta.


Tässä vielä yksi tuikku in action. Tämä roikotin jäi mökiltä toimettomaksi mökkiremontin jäljiltä ja kyysäsin sieltä muutakin mustaa takorautaista tavaraa, joille toivottavasti saan joskus arvoisensa paikan. Tämä lyhty on noin keskivälillä olohuone-takkahuone -kompleksia, ja tässä poltan usein päivälläkin tuoksutuikkua. Mökillä siinä poltettiin aina pöytäkynttilää, ja lisäsin tuon lilan lasituikkulyhdyn siihen ihan vaan lilan värinsä tähden.
Samaten tähden tuohon taakse lisäsin lilalla nauhalla roikuskelemaan ihan vaan nätteytensä tähden.


Matalan kirjahyllyn kulmalla tällainen pallukka, ja itseasiassa koko hyllyn päälinen on peilien päälle aseteltuja erilaisia tuikkusysteemeitä. Harvemmin olen vaan tänä talvena niitä kaikkia sytytellyt, kun mieluiten sytytän tuikkuja sinne tänne antamaan koko huusholliin lempeän valaistuksen.
Tuikkujen polttaminen osaltani vähenee näin iltojen valaistuessa, mutta jo elokuussa iltojen pikkuhiljaa pimetessä aloitan taas tuikkujen kanssa puuhaamisen. Niistä tulee jotenkin niin lempeä lämpöinen valo.

torstai 14. maaliskuuta 2013

Hiuskuvitusta

Hiusöljyn testausinspiraatio koki pieniä kolhuja matkan varrella käytännön syistä.
Parina päivänä pakkasen takia hiuspehko oli jo lähtökohdiltaan niin sähköinen, että katsoin parhaimmakseni suihkutella mieluummin jätettävää hiustenhoitoainetta kuin ruveta sähköistämään niitä vielä enemmän ylimääräisellä lääppimisellä. Saattoi siinä jäädä joku muukin päivä välistä, kun kotoilin koko päivän. Sen lisäksi lupasin uuden kuvan viikon kuluttua, mutta hupsista prkl, kaksi viikkoa sujahti ihan huomaamatta. O-ou. Lilalandiassa aika kuluu niin eritahtia kuin normimaailmassa... ;D
No mutta, tässä tätä nyt olisi taas, meikäläisen pehkoa.

Alkutilanne 24.2.2013

Tilanne 9.3.2013

Hiukset tuntuu jotenkin elävämmältä, eivätkä enää niin karhealta.
Alempi kuva otettu suorassa auringonpaisteessa, mutta mielestäni hiukset näyttääkin paremmalta. Mitään huonoa en pysty sanomaan kyseisestä hiusöljystä. Pullo on kahdessa viikossa vajunut melkein pullon leveimpään kohtaan eli riittoisaa tököttiä. Ehdottomasti jatkan käyttöä ja raportoin, kun Lilalandiassa on kulunut sopiva ajanmääre. =D

Blå Band Hawaii Pineapple Curry

Nyt kun mainostamisen makuun pääsin, laitan tähän vielä yhden ruokavinkin.
Tämmöseen kastikkeeseen törmättiin miehen kanssa eräällä kauppareissulla ja koska olen ananaksen, kanan ja curryn ystävä, otettiin kastike kokeiluun. Ja ziiz sentään, mikä tuote! Söisin sitä kaiken ruuan kanssa. Ainoa huono puoli on tuo 300 ML pieni pullo. Mies tuossa huutelee, että ois parempi, että se olisi 3000 ML. Ja se on NIIN totta !!! Omnomnom...
Kuvassa ensimmäinen loppuunahmittu puteli, jonka jälkeen olen saanut hyvään alkuun jo seuraavankin pullon. Laitan ehkä valmistajalle vinkkiä, että sitä voi pakata isompaankin puteliin. ;D

Geisha ♥

Loppuun vielä herkkua. Mies bongasi tämän kauppareissulta marketista ja nappasi mukaansa.
Sanoi, että ostaa tän mulle, koska mä oon sen muija. Ja muisti vielä, että tää on mun lempparisuklaata. Naistenpäivänä en lahjuksia saanut, tulppaaneja sain eräänä yönä unessa, mutta kyllä tämä tavallista arkipäivää piristää kummasti, kun mies muistaa mun lempisuklaankin.
Oiskohan toi ihan kehityskelpoinen kumppani, vai mitähän sen kanssa oikein tekisi.
Eihän tämä vielä maailmaa paranna, mutta ihan hyvä alku...
Elämän suuria kysymyksiä.

tiistai 12. maaliskuuta 2013

Krääsä krääsempi krääsin

Mukaani tarttuu kaikkea muutakin kuin sitä, mikä juurikin olisi tarpeellista.
Olen tiedostanut asian, mutta koska sen takia ei koskaan ole jäänyt mitään tarpeellista ostamatta, en tiedä tartteeko asialle sen enempää tehdä mitään. Mielestäni ei.
Tässä taas viimeaikaisia löydöksiä.


Clas Ohlsonilta uudet puutarhakäsineet. Sen jälkeen, kun kämppis asettui taloksi, mun pihailuhanskat ovat kummasti katoilleet, tai parista on vain toinen tallessa. Ehkä tämmöset söpsemmät ruusukuosiset pysyy vähän paremmin tallessa.
Täytyy ehkä keksiä niille joku uusi jemma. Joku lukollinen kaappi vaikka...


Biltemasta erikokoisia strasseja. Tuskin näitä kynsille voi liimata, mutta jotain söpsää näillä voi koristella. Olivat vain euron/arkki, joten jouduin ottamaan mukaan yhden jokaista settiä.


Clas Ohlsonilta taskulamppuja noin 10 euroa/3 kpl. Viime kesänä Robbarista ostettu pinkki jo pimahti ja mies on varmaan omansa jo kadottanut. Miehelle tosta punainen, itselle pinkki ja tummanharmaasta voidaan sitten neuvotella aikanaan.


Johtotähteen uudet ventiilinhatut, jahka vaihdetaan siihen kesärenkaat alle.
Harmittaa, kun pyöränmuttereita on myytävänä ihanissa väreissä, mutta tietysti mulla on just sellanen auto, minkä renkaat tulee pulteilla kiinni, ja pultteja ei oo tietenkään myytävänä söpsänvärisinä. Ehkä nää hatut hieman lievittää asian aiheuttamaa tuskaa...


Munaa foliossa. Ihan yhtä hankalia avattavia kuin ennenkin, mutta tässä pussissa ei ilokseni ollut yhtään vihreällä foliolla päälystettyä munaa. Nää ei oikeestaan oo kyllä krääsää, eikä niistä jää kuleksimaan mitään nurkkiin, mutta laitoinpa ne nyt tähän, kun sattuivat siinä kuvattavana olevan ja pääsiäinenkin alkaa lähestyä, ja kaupat on tulvillaan tipua ja munaa ja kaikkea muuta aiheeseen liittyvää.

maanantai 11. maaliskuuta 2013

Kirppislöytöjä

Bongasin kirppikseltä ihan vaan muutaman kynsilakan, jotka jouduin kutsumaan kotio.
Tähän astinen kotiutunut saalis, jotka siis useammalta myyjältä:

Nfu Oh NFU013, NFU012 ja NFU109

Olin jo pitkään miehellekin hehkutellut, kuinka kaunis tuo pullo on. Kaunis kuin koru.
Tuntuivat vain olemaan kohtuuhintaan kiven alla, että hankkiminen jäi vain haaveeksi.
Siinä ne sitten pönöttivät kirppiksellä ja kolme niistä ehdin omimaan.
Ensimmäiset Nufuni siis. Melkein nukuin ne vieressäni...
Tällä kertaa lähti omasta kokoelmasta muutama vaihtarikin. Reipas tyttö.

Nfu Oh NFU FS14 sekä Color Clubit Warhol ja Rad Nomad

Neoninen Nufu piti myös haalia, ettei se tunne oloaan yksinäiseksi.
Melkoisen räikeä Warhol. Oiskohan näitä sävyjä jo tarpeeksi yhdelle ihmiselle...
Rad Nomadia virtuaalihypistelin jo syksyllä Cesarsin alennuksesta, mutta jätin tilaamatta.
Nyt sen nappasin, kun samoilla posteilla tuli kotio.

essiet Neo Whimsical ja Lily Pond sekä
OPI Happy Anniversary

essiet oli vaan yksinkertaisesti aivan liian suloisia sävyjä jätettäväksi kotiuttamatta.
OPI vaikuttaa melko luirulta, ja villi veikkaus, että on ihan efektilakka. Täytyy testata.

essie Bangle Jangle sekä
Color Clubit Give Me A Hint ja Foil Me Once

Taas kamera määrää ihanan lilan lakan vaaleansiniseksi. Essien Bangle Jangle on siis vaalea lila.
Taas saan wish-listaa yhtä lakkaa lyhyemmäksi.
Give Me A Hint on likainen lila, joka ehdottomasti kuuluu kokoelmaani ja Foil Me Once muistaakseni sopii myös leimailuun. Täytyypä testata joku kerta.

Orly Pixy Stix, NYX Purple Rain ja
Sation More Is More

Orly oli vaan niin suloisen sävyinen ja sainkin sen vaihtareitten mukana.
Yksi NYX mulla oli jo enneestään blogikirppikseltä hankittuna, ja nyt sillä on vihdoin kaveri.
Sation on ... no se on glitteri ja se on violetti. Tarviiko enempää selittää.

Wild'n'Mild Macic Tulip, China Glaze High Roller
sekä Gina Tricot 73 Disco

Macic Tulipia olin juurikin taas hypistellyt Seppälässä, mutta jostain syystä jätin sen hyllyyn niinkuin monta kertaa aikaisemminkin. Siinä se sitten katseli mua läppärin näytöltä, eikä sen hankkimista tarvinnut montaa kertaa miettiä. ChG ja GT lähtivät sen kaveriksi matkaan. Punaisesta en tiedä vielä, jääkö omaan kokoelmaan vai uuteen kotiin, mutta Disco on glitteri, joten sille löytyy kyllä varmasti paikka hyllystä.
Siinähän sitä taas on, lakkaa. Täytyy alkaa tikuttamaan näitä, ja sitä myöten saan ne hyllytettyä.

perjantai 8. maaliskuuta 2013

Arvontavoittoja

Tänään oli materialismin auvoisuutta, kun käväsin tiistaina postilaatikolla.
OMG !!! Näin hyvää postipäivää mulla ei ole ollut kai koskaan. En ainakaan muista moista ihanuutta. VIISI pakettia yhtenä päivänä!
Nooh, kaikki ei ollu sit lopulta mulle, mutta sain ainakin suuren ilon tosta määrästä...


Yksi paketeista oli lohdutuspalkinto CaraMian blogin arvonnasta.
Oh-la-laa, onnea mulle! Kicksin lila kynsilakka Girls Night Out ja Miyo Jupiter, sekä purkillinen purppuranpunaista glitteriä. Kyllä tämä jo lohduttaa! Kiitos CaraMia! ♥

Kicks Girls Night Out ja Miyo Jupiter

Laitan tähän samaan settiin toisenkin arvontavoiton, mikä on jäänyt postaamatta.
Eräs suloinen kanssabloggaaja arpoi muutamia palkintoja jo joskus syksyllä, ja mulle sattui kohdalle OPIn Skyfall -minisetti. Vooooooooooooi, miten sulosen pieniä nuo putelit onkaan. ♥
Settiin kuuluu: GoldenEye, The Spy Who Loved Me, The World Is Not Enough ja Live And Let Die. Palkinto jäi postaamatta, koska aikataulut ei tahtoneet osua yksiin, ja vasta tämän vuoden puolella kävin kyläilemässä Suvin luona ja sain tämän käsiini. Onneksi nyt viimein sain tämän postattua.
Parempi myöhään kuin ei milloinkaan... ;D
Kiitos Suvi suloinen! ♥

OPI Skyfall -minisetti

Kelluessani edelleen materialismi-onneni huumassa, toivottelen kaikille kurkistelijoille erittäin mukavaa viikonloppua ja toivotan lämpimästi tervetulleeksi uudet uskolliset elämäntoverini!

Lila laaaaaaaaaaaaaavs juu !!! ♥

torstai 7. maaliskuuta 2013

Tiikeri = kissa

Paitsi tämä Tiger on shoppaholistin taivas. Tai ainakin hyvin lähellä sitä.
Pahapaha paikka. Älkää menkö sinne, tai rahanne katoavat välittömästi.
Tässä muutama varoittava esimerkki, jotka kertyneet kahdella eri piipahduksella.


Pari isohkoa pyykkipoikaa. China Glazen kynsilakkapullo kertomassa mittasuhteista.
Kynsilakkapulloa ei vahingoitettu kuvauksissa.


Magneeteilla kiinnitettävä säilytyskori ja lila kynsiharja. ♥


Saa sieltä kynsilakkaakin. Merkkiä ei varsinaisesti ollenkaan, mutta sävynumerot löytyivät kuitenkin pullonpohjasta: 24 ja 30.


Yhen tämmösen sain parhaalta kynsilakkaystävältäni joululahjaksi, ja nämä olin ostanut jo ennen sitä. Merkkinä ilmeisesti vain Tiger, eikä sävynumeroista mitään käryä.
Mutta riittävästi daimondeja korkissa ja lilaa lakkaa, se täyttää Lilan vaatimukset...


Keittiösieniä. Täytyy nyppiä vihreät tuolta välistä pois ja luovuttaa ne jollekin, joka niitä osaa arvostaa. Turkoosit kylpyhuonekäyttöön ja siivoukseen, ja lilat keittiöön paraatipaikalle.


Toisen kerran oltiin liikenteessä miehen kanssa. Nooh, vaihteeksi laventelinsininen kynsiharja.
Ei meiltä ainakaan noi kynsiharjat ihan helpolla lopu...
Miehen valitsema setti kyniä: sininen, punainen ja violetti. Oletin, että violetti on mulle ja loput annoin miehelle. Kynä on hieman paksumpi kuin normi kuulikset, ja kärjessä on vielä kuminen kohta, mistä saa hyvän otteen. Mulla on hieman reumaan viittaavia ongelmia, ja tommonen paksumpi kynä tuottaa kirjoittaessa vähemmän kipua. Täytyy testata oikein tositoimissa kyseinen yksilö, ja käydä hakemassa niitä toinenkin setti.
Nooh, tuo alimmainen lila jutska... Se on myös kynä. Siinähän sitä mainittua paksuutta myös löytyy ja otteen saa hyvin vaahtomuovimaisesta pinnasta.
Lisäksi siihen syttyy kirjavat vilkkuvat valot !!! OMG !!! Tää on jopa mun mielestäni ehkä tän hulluuden ruumiillistuma. Kasvaakohan minusta ikinä ees vähän aikuisempi?
...toivottavasti kuitenkaan ei... Hulluna on hyvä olla.


Uusi harrastustarvike. Lamppu klipsukiinnityksellä ja taipuvalla varrella.
Kiinnitin siihen jo päivänvalolampun valmiiksi. Sen kanssa on sitten hyvä kuvia ottaa.
Edellinen kirppikseltä ostamani lamppu lähti jo uuteen kotiinsa, kun se soveltui paremmin kuvaustarpeisiin siellä. Tämä on nyt täydellinen mulle. Eikä tuo värikään satuta herkkää värisilmääni. ;D

keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

Kanelia kynsillä

Chanelin Graphite piti vielä jotenkin koristella, ja koska olen aikuistumaton yksilä, mietin ensin, että näin aikuinen lakka täytyy pilata jollain aivan käsittämättömän hulluilla vesisiirtokuvilla. Tietenkin.
Mutta kun menin selaamaan kuvia, siellä oli Chanelin logoja (luultavasti feikkejä, mutta riittävän tunnistettavia kuitenkin) ja jouduin muuttamaan koristelusuunnitelmaani sillä samaisella sekunnilla.



Olin jo yhdet kuvat kynsistä ottanut, mutta eräänä päivänä pihallamme vieraili harvinaislaatuinen vieras, nimittäin aurinko, ja minä heti pihalle kameran kanssa. Oujee beibe, katso tota kimmellystä.



Mitäs näistä sen enempää turisemaan. Decalit hankittu ebaysta, ja olivat turhan paksuja.
Tasaisemmalla alustalla asettuivat nätisti, mutta koska ne ihan itse asettelin, ne ei sattuneet ihan täysin kohilleen joka kynteen, jos mihinkään. Osa sattui sinne sun tänne kaarevilla kynsilläni sen verran kaarevampaan kohtaan, että jäivät ikävästi törröttämään parista päälilakkakerroksesta huolimatta. Shit happens.
Kovin kauan ne kynsillä kuitenkin viihtyivät ja olisivat viihtyneet pitempäänkin, ellei samainen edellisessä huollossa korjattu vasurin etusormi olisi taas haljennut. Siispä lakat veke ja huoltoon.

maanantai 4. maaliskuuta 2013

Lakkalauantai

Mies teki mulle vanhanaikaiset ja houkutteli mut kaupungille:
"Lähetään ostaa sulle muutama kynsilakka"...
Mitäs minä tuohon voisin muuta kuin lähteä kiltisti mukaan.
Pitihän siinä vastapainoksi kierrellä myös muutama työkalukauppa, mutta lakkasaalis oli mielestäni ihan kohtuullinen yhdeksi lauantaiksi...

Kicks Spring Lilac, Tiffany Stone ja Lady Marmelade

Kicksin oman tuotemerkin tuotteet oli kaikki osta 3 maksa 2 -tarjouksena, ja kolme kynsilakkaa hyllystä valikoitui mukaan. Spring Lilac ja Tiffany Stone omaan makuun, ja kolmanneksi miehen silmää miellyttävä upean syvän punainen Lady Marmelade. Ei siis oranssi.

Depend 354, 353 ja 358

Dependit olivat myös 3 kahden hinnalla. Kevätsävyistä piti omat sävyt valita.
Omaan makuun taas vaalea lila ja sinisempi lila ja miehen valitsema punainen.
Tällä kertaa muistin heti kotiopäästyä sutata sävynumeron päälle kirkasta lakkaa, näistä kun tahtoo numerot kulua jo ensimmäisellä lakkauskerralla näkymättömiin.

Rimmel, Flormarit ja IsaDora

Citymarketin alekorista yhden kaverinsa seuraksi Rimmelin Precious Stones 002 Ruby Crush.
Trion Robbarissa oli Flormarit 5 euroa/3 kpl, ja niitä jäi näppiin kolmen setti, mutta yksi lähti jo uuteen kotiinsa. Kotio jäivät vielä punainen U29 ja valkoinen U01.
Kicksistä lähti mukaan ihanan ihana IsaDoran kevätkokoelman vaalea LILA (!!!) 754 Bella Vita,
josta en tahdo saada oikeansävyistä kuvaa millään. Yhtenä päivänä se raukka joutui makoilemaan auringonpaisteessa lumihangessakin, mutta sen sävy ei vaan tallennu kameraan. Kaikki googlettamat kuvatkin on vaaleansinisiä, mutta lila se on. Käykää ihmeessä katsomassa sitä livenä.

Golden Rose Rich Color 32, 28 ja 21

Seppälässä piti tietysti pyörähtää, kun Triossa oltiin. Trion Seppälässä on käsittääkseni Lahden kaupungin Seppälöistä laajin valikoima ainakin kynsilakoissa. Sieltä oon ainakin löytänyt lakkoja, mitä muissa ei välttämättä ole. Tässä kohtaa piti jo miestä vähän hillitä, kun hän olisi ostanut näistä kaikki, mitä ihania sävyjä satuinkaan lootasta nostelemaan näytille. Jotain tolkkua sentään...

Siinä oli yhden lauantain saalis. Ei huono, vai mitä?!?
Aika paljon tota punaista, mutta täytyy pitää toi sponsori tyytyväisenä.
Ehkäpä jopa lakkaan jollain punaisella jonain päivänä kyntenikin, ei voi tietää.

Golden Rose Jelly Jewels 105, 106 ja 110

Eräänä toisena päivänä olin yksikseni tulossa kynsihuollosta (TerQi, oli taas mukava päivä!!!) ja piti kiiruhtaa vielä pankkiin viemään pankkineidille diilaamani kynsituotteet. Aamulla huoltoon mennessä tuli Seppälästä tekstiviestitarjous, että yhdestä tuotteesta -30%, ja puntaroin tärkeysjärjestystä, että mihin ehdin. Viimehetkellä päätin kuitenkin ajaa suoraan Trioon, koska sieltä tiesin saavani etsimääni. Ensin huomasin vain kassatiskin toisella laidalla olevan lakkalaarin ja hätäisesti napsin siitä kolme lakkaa. Sitten vasta kysäisin, eikö ollut mitään punaisia tarjolla, ja ystävällinen kassaneitokainen osoitti kassatiskin toiseen päähän. Voi jumalialiuta, kokonaan toinen lakkalaari.
Siitä vielä toinen kolmen porukka matkaan, ja kauheeta kyytiä pankkia kohti.
En ollut enää yhtään varma, ehdinkö sinne pankkiin vai en.

Golden Rose Jelly Jewels 112, 113 ja 115

On nämä kaunokaiset kyllä söppäniä. Glitteriä ja kimallusta, omnomnom...
Täytyy ehkä joku kerta käydä paremmalla ajalla kurkkaamassa ne loputkin Jelly Jewelsit.
Niin, ja ehdin sinne pankkiin, olin siellä neljää minuuttia ennen sulkemisaikaa.
Muistin vielä hakea kotimatkalla miehelle päivälliseksi lupaamani Subit. ;D

sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Mainostus: Giveaway 15.3.2013 asti

Hieno blogi nimeltään Nail Art by Belegwen jakaa yhden vuoden kunniaksi pari palkintoa.


Linkistä blogiin, lue ohjeet ja täytä lomake. Helppoa.
Osallistumisaikaa perjantaihin 15.3.2013 klo 21:00 asti.

lauantai 2. maaliskuuta 2013

Graphite

No, Chanel on aina Chanel, vaikka ei mulla sen kanssa lakkaamisesta mitään järisyttäviä määriä kokemuksia olekaan. Levittyy kuin unelma ja kuivuu nopeasti.



Ekan kerroksen jälkeen olin hieman pettynyt lakan luiruuteen, ja mietin, että olisi pitänyt sutia alle harmaa tai musta tai villinä korttina violetti. Ois voinu olla aika magee violetin keralla.



Alkaessani sutia toista kerrosta lakkaa, sytytin otsalampun, ja voi Ziisus, miten kaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaauhean kaaaaaaaaaaaaaaaaaaunis tämä onkaan !!!
Mutta mutta... Olin tehnyt tästä kaupat jo ennen putelin ensimmäistä korkkaamista. Joskus vaan eteen tulee tarjous, josta ei voi kieltäytyä, ja silloin tytön on tehtävä kipeitä ratkaisuja äkkinäisesti.

Käytetyt lakat:
Trind Nail Repair
Chanel Graphite
Seche Vite ♥

Yritän ajatella, että tämä on vain kynsilakka.
Mutta eihän se ole. Se on kuitenkin Chanel, ja se on Peridotin ja Quartzin kaveri.
Siksi vielä kaverikuvaa, ennen kuin lähdin kiikuttamaan tämän kaunokaisen postiin menemään uuteen rakastavaan kotiin, jossa sitä varmasti osataan arvostaa enemmän.
Lähdin siis iltapäivän hämärtyvässä päivänvalossa postille, ja mennessä se näytti keltaiselta.
Takaisin tullessa hämärän laskeutuessa se näytti jo vihreältä.
Joo, ihan liian vihreä mulle, ja muutenkin liian aikuinen.
Iästäni huolimatta musta ei saa kyllä aikuista edes Chanelilla. Niinpä, hyvästi ihanuus.
Kaunishan se on, siitä ei pääse yli eikä ympäri. Huoh. ♥

Chanel Quartz, Graphite ja Peridot ♥

Note to myself:
#1. Älä koskaan myy kynsilakkaa ennen kuin olet sen itse testannut.
#2. Älä lakkaa kynsiäsi pimeässä tai hämärässä.
#3. Otsalamppu on muuten hirvittävän hyvä apuväline myös tässä asiassa. ;D