perjantai 27. heinäkuuta 2012

Aivolevon tarpeessa

Perjantai. TGIF !!!
Viikko on varttunut siihen pisteeseen, että alkaa olla aikalailla takki tyhjänä ja väsymys on massiivinen. Viikko sitten tähän aikaan olin vain hirveän hämmentynyt ekasta työviikosta, etten pystynyt kaikkea ympärillä tapahtuvaa kunnolla edes tajuamaan. Tällä hetkellä töihinpaluuhämmennys ei enää häiritse aivotoimintaa ja väsyneet aivosolut ymmärtävät hyvinkin tarkkaan ja lähestulkoon ainoastaan ja vain sen, että olen ylimaallisen
V Ä S Y N Y T   ! ! !

Tällaisena hetkenä toivon, että olisi joku ihana hiljainen paikka keskellä ei mitään, missä voisi istua laiturinnokassa kuuntelemassa lintujenlaulua ja laineenliplatusta, siemailla jotain hyvää juomaa ja antaa aivolohkojen ja koko kropan levätä. Ja missä saisi rauhassa nukkua. Ja nukkua. Ja nukkua.
Nukkua ilman sähiseviä, murisevia, riehuvia kissoja, jotka osaavat kyllä hyvinkin äänekkäästi vaatia ruokaa. Yhdellä kissalla on ilmeisesti vanhuusiän dementia iskenyt, koska hän vaatii ruokaa jo tunnin päästä ruokkimisesta, jos vain liikahdan keittiöön päinkin. Onhan se tietysti jo korkea aika saada jotain välipalaa. Kokeilepa ite olla tunti syömättä...
Kissat ovat ihania ja rakkaita, mutta joskus minä vaan tarvitsisin unta. Paljon unta. Kun joskus saisi nukkua niin, ettei mikään häiritsisi, mikään ei vaatisi heräämään, ja saisi nukkua ihanan pitkään ja sikeästi, ettei kukaan nukkapallo olisi jalkopäässä viemässä omaa tilaansa. Heräillä omia aikojaan, pitkään ja viipyillen, ilman vaativaa määkimistä korvan juuressa.
Mutta ei, tätä ei pääse mihinkään pakoon, pakko vaan jaksaa. Jos jaksaisin, kävisin töitten jälkeen ostamassa piristykseksi jonkun ihanan kynsilakan. Vaikka jonkun ihan törkeen kalliin. Jonkun ihanan Chanelin. Olisin sen ansainnut. Mutta en jaksa, en tänään. Jos nyt vaan jaksaisin työpäivän loppuun, ja kotiin asti, ja kaikkien vaatimukset ja muut velvollisuudet. Blaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaah...

Onneksi maanantaina on kynsienhuolto. Se piristää. TerQi !!! =D

Muxaa viikonloppua!

MUOKS 28.7.2012 klo 10:00
Rouva Esimies oli ensimmäistä viikkoa loman jälkeen töissä ja eilen töistä lähtiessään pysähtyi työhuoneeni ovelle, ryytyneen näköisenä hänkin, ja kysyi: "Totutaanko me tähän ikinä?" Puistin päätäni ja sanoin: "Ei." -"Ehkä ensi viikko on jo helpompi." -"Ehkä."
Nukuin muuten lähes 12 tuntia, ja nyt tuntuu olo taas enemmän elossa olevalta kuin eilen tähän aikaan. =D

Ei kommentteja: