perjantai 17. toukokuuta 2013

Ongelmapaketteja ja pakettiongelmia

Paljon kun säätää, niin paljon myös sattuu ja tapahtuu.
Suloisen kynsilakkaystäväni painostuksesta ja hänen suosiollisella avustuksellaan minäkin sitten vielä vanhoilla päivilläni sekaannuin FB:n ihmeelliseen maailmaan alkuvuodesta, taisi olla helmikuuta. Siellä erinäisille kirppiksille ja keskusteluryhmiin.
Monenmoiset ihanat lakkalöydöt sieltä olen ostanut ja osallistunut varsin merkillisiin keskusteluihin. Hauskaa porukkaa, ei siinä mitään, terkkusii vaan teille, jotka tunnistaa tai ovat jo tunnistaneet. =D

Varsinaisesti en ole pitänyt kirjaa, kuinka paljon lakkapienokaisia olen sieltä ostanut, ja kuinka monelta ihmiseltä, mutta joiltain on tullut ostettua useamman kuin yhden kerran ja sitten on ihanat kynsilakkaystävät, joiden kanssa pystyy tekemään kauppoja ilman postituksia eli pystyy sopivassa välissä sopimaan treffit ja tapaamaan naamatusten lakkojen tiimoilla. Ja voi siskot, kuinka siinä puhutaan kynsilakkaa. Kerrankin joku keskustelukumppani, joka ei vaihda aihetta tai ala huokailemaan tylsistyneenä. Mahtavuutta!

Nooh, joku vähän heikommin onnistunut kauppa tietysti sekaan mahtuu. Mun kohdalleni on osunut tarkalleen kaksi, mitkä eivät menneet ihan käsikirjoituksen mukaan.
Ensimmäinen epäonninen kauppa tapahtui heti FB-alkutaipaleellani. Aikalailla ensimmäisten ostosten joukossa.
Varasin kolme lakkaa, kaksi Nufua ja yhden essien, ja kyselin postikuluista, että lienee kolmelle lakalle sen 3,30 euroa. Neitokainen vastasi, että postarit on 5 euroa ja jos menee enemmän, hän maksaa erotuksen. Kävin ostokseni maksamassa ja ilmoitin maksetuksi, ihmettelin vielä, miten niin paljon postikuluja voi olla, kun tähän asti on kolme lakkaa tullut 2-postina sen 3,30 euroa. Totesin vielä, että maksu varmasti näkyy nopeasti, koska meillä on sama pankki.
Neljän päivän kuluttua neitokainen kyseli osoitettani, jonka luonnollisesti hänelle ilmoitin vielä saman päivän aikana. Seuraavana päivänä hän ilmoitti, että paketti on lähtenyt, ja postikulut olivat 7,70 euroa maksikirjeenä. Kiittelin postittamisesta ja jäin oottelemaan pakettia jännityksellä, että mitä sieltä tulee reilun kaksi kertaa isommilla postareilla.
Normitoimitusajan jälkeen postilaatikkoon tupsahtikin saapumisilmoitus isokokoisesta kirjeestä. Asutaan sen verran syrjässä, että en ihan joka päivä lähde kylille, ja sillä viikolla en kyseistä pakettia hakenutkaan, vaan nouto jäi seuraavan viikon alkuun, kun oli muutakin asiaa ihmistenilmoille.
Joo, tulihan sieltä koko rahan edestä ... pakkaustarvikkeita. Niin ja ne lakat.

Vähän perspektiiviä

Kuvassa kyseinen mahtilaatikko ja sen kokoa havainnoimassa kaksi Nufua ja essie.
Kuvan lakat ei liity pakettiin millään lailla, eikä niitä vahingoitettu kuvauksissa.

Paketista paljastuu pahvia

ja lisää pahvia

ja kuplamuovia

ja lisää kuplamuovia

ja vihdoista viimein kolme kynsilakkaa

Melkoinen määrä roskaa siis. Ei voi ainakaan huonosta pakkaamisesta voi syyttää, mutta ehkä tää nyt kuitenkin oli pikkuisen yliammuttua. Vai mitä luulet? =D

Vertailupaketti

Vertailun vuoksi yksi kekseliäimmistä pakkaustavoista, miten olen lakkoja nähnyt lähetettävän !!!
Mehutölkki. Mielettömän hieno keksintö. TerQi Mari! =)
Kummassakin paketissa saapui siis kolme normikokoista kynsilakkaa. Toisen postarit 7,70 euroa ja toisen 3,30 euroa. Voihan sen yhdenkin kynsilakan paketoida vaikka kuution laatikkoon, mutta en välttämättä tiedä, kuinka paljon järkeä siinä sitten on.

Nöpökin valitsee mielummin mehutölkkipaketin =D

Toinen ongelma alkoi tuossa kuukausi takaperin eli perjantaina 19.4.
Varasin kirpalta kaksi Nufua ja Nufun kynsinauhaöljyn, kolme pulloa siis. Ja kohta peruin varaukseni. Myyjäneitokainen kommentoi, että hän voisi katsoa niille kimppahinnan, jos ottaisin kaikki, niinpä laitoin neitokaiselle yksityisviestiä, ja hän ehdotti kimppahintaa posteineen, johon suostuin, ja maksoin ostokseni tavanomaisesti samantien heti maksutiedot saatuani.
Tiistaina 23.4. kyselin, onko maksu tullut jo perille, johon neitokainen vastasi, että aamulla oli näkynyt ja hän laittaa paketin matkaan huomenna eli keskiviikkona 24.4.
Seuraavan kerran palasin asiaan tiistaina 30.4. eli viikon päästä ja tiedustelin, onko paketti lähtenyt jo matkaan, kun ei ole näkynyt. Neitokainen ei lukenut viestiäni moneen päivään, ja välillä jo huhuilin häntä YV:llä, mutta ei mitään tehoa.
Perjantaina 3.5. näin kirpan Postia -palstalla toisen neitokaisen huhuilevan samaista myyjäneitokaista, ja laitoin perään oman huhuiluni. Näitä huhuiluja myyjäneitokainen kävi tykkäilemässä, muttei vieläkään vastannut viestiini.
Lauantaina 4.5. hän viimein vastasi, että laittaa paketin postiin huomenna eli sunnuntaina 5.5., jota sitten jäin taas odottelemaan.
Perjantaina 10.5. totesin, että taas yksi viikko kulunut, mutta pakettia ei vaan ole kuulunut. Laitoin myyjäneitokaiselle viestin, jonka hän luki muutaman minuutin sisällä, muttei vastannut mitään. Ilmeisesti hän oli liian kiireinen osallistuessaan samaan aikaan keskusteluryhmän rupatteluihin.
Otin yhteyttä kirpan YP:ään ja kerroin tilanteen. Laitoin vielä yhden viestin myyjäneitoselle, että hänellä on kaksi vaihtoehtoa, joko maksamani summa on mun tililläni tai ostamani lakat meidän postilaatikossa viimeistään tiistaina 14.5., tai menen juttelemaan asiasta poliisille.
Tämä viimein kyseiseen neitokaiseen tehosi, ja lakat tosiaan saapuivat perille ehjänä tiistaina 14.5., paketoimisessa oli vähän toivomisen varaa, mutta onneksi ei tarvinnut enää alkaa rikkonaisten lakkojen puolesta käymään taistelu kyseisen neitoksisen kanssa.
19.4. maksamiani kynsilakkoja ei tosiaankaan oltu lähetetty 24.4., eikä 5.5., vaan 13.5. 1-postina.
Jos tästä nyt jotain opetusta lähdetään etsimään, niin ainakin tiedän, kenen kanssa EN todellakaan enää tee minkäänlaisia kauppoja.


Hyvää viikonloppua kaikesta huolimatta rakkaat ihanat blogi- ja kynsilakkaystäväni!
Nauttikaa helteestä te, jotka sitä kestätte. Minä en ja viihdyn parhaiten ilmalämpöpumpun välittömässä läheisyydessä. ;D
Olkaa varovaisia netin ihmeellisessä maailmassa seikkaillessanne, toivottavasti kyseisenlaista ei satu teidän kohdallenne.

Kissakin väsyi harrastamaan, vaikka urheasti yritti olla apuna, tukena ja turvana. ♥

Nöpö nukkuu... shhhhhhhhhh...

14 kommenttia:

Lunalii kirjoitti...

Oho, kaikkea sunkin kohdalle on sattunut! Mulla on aina mennyt saman kaavan mukaan, kaikki nopeasti ja ilman ongelmia :)

Ihan mieletön toi iso paketti :D Varmaan hauska hakea tollanen! Mulla kerran tuli toosi iso paketti parille pienelle kosmetiikkatuotteelle. Ihmettelin jo, kun sain pakettikortin, että eikö ne muka mahtuneet postiluukusta :D No ei ihme, ettei mahtuneet, kun paketti oli samaa kokoluokkaa kuin toi sun :D Ja siis sisältö oli luomiväriä, rajaustussia yms.

Annukka kirjoitti...

Nöpölle tais tulla yliannostus lakkajuttuja :D.

Taitaa olla parempi, että sinnittelen valitsemallani (museo)tiellä ja pysyttelen edelleen poissa FB:n ihmeellisestä maailmansta :).
Kivaa viikonloppua!

Ninna kirjoitti...

No jopas oli hienoa toimintaa tuo jälkimmäinen kaupankäynti...

(ja tulin TAAS heittään sulle haasteen, olen pahoillani :D http://fauxleathershoes.blogspot.fi/2013/05/haastetta-taasen.html )

eekku kirjoitti...

No onhan toi vähän hullua lähettää 3 lakkaa postipaketissa ku maksikirjeellä tulee hyvin.Ihana kisu ja aika typerä temppu tuolta toiselta myyjältä mutta varmasti näitäkin ihmisiä löytyy

Lila Lakka kirjoitti...

Lunalii: No sanopa muuta! Kaikenlaista nuo kynsilakat teettää... =D
Useimmat kaupat onneksi menee sujuvasti ja ilman patistelua ja uhkailuja.
Aikasemmin postasin Sokoksen verkkokaupan tavasta paketoida pienetkin lähetykset vähän turhaan isoon laatikkoon, mutta tohon lootaan ois menny varmaan kaksi Sokoksen lähettämää laatikkoa. =)

Annukka: Nöpö parka, vähemmästäkin annoksesta väsyisi. ;D
Äläs sano, sieltä löytää kaikkee jänskää, ja voit lopettaa huonoilla kirppiksillä kiertelyn. =D
Kivaa viikonloppua myös sulle ja pojille ja toipilaalle! ♥

inkivaeaeri: No niinpä! Kaikenlaisia sitä kohdalle sattuukin. =)
Voooooooooooooooi ei sua...
Kiitoksia kuitenkin, tuhertelen haasteen parissa, kun saan sen ekan tehtyä. =)

eekku: No ihan silkkaa rahantuhlausta. Postimaksut on muutenkin aika järkyttävät.
Nöpö = ♥
Harmi, että aina löytyy porukasta joku "mätä omena".

Emma kirjoitti...

siis...ei herranjumala. Olen sanaton.

Sissi kirjoitti...

Totaalinen repeäminen tolle ekalle laatikolle:DDDDDD
Onneksi ei sattunut omalle kohdalle, olisin näet saattanut hieman avautua:DD

Sissi kirjoitti...

Ps. tuliko ehjinä tuon ekan paketin lakat?

:DDDDDDDDDD

Ahhah, en vaan voi lakata nauramasta tolle:D

Lila Lakka kirjoitti...

Emma: Sanattomuus oli oli itselläkin ensimmäinen reaktio, kunnes niitä epäuskoisia sanoja alkoi tulemaan. =D
Mies kielsi postaamasta asiaa, kun rupesin valokuvia ottamaan. Valitettavasti olen uppiniskainen yksilö... ;D

Sissi: Teki kyllä mieli pitää luento aiheesta kolmen kynsilakan pakkaaminen, mutta jätin tekemättä. =D
Joo, tuli kyllä ehjänä. Sehän tästä vielä puuttui, että joku olisi mennyt rikki matkalla.
Näitä kuvia voisi käyttää opetusmateriaalina sille firmalle, joka lähettää niitä rahtilaivan ankkuri -tyyppisiä ratkaisuja. ;D
Kaikinmokomin. Ensin ei kyllä naurattanut yhtään, mutta kyllä toi jo vähän hymyilyttää. =D

so awsum kirjoitti...

Voi ei tuota ensimmäistä pakettia! Miten voi olla pokkaa lähettää tuollainen mammuttiboksi :D

(Tervehdys uudelta lukijalta, mulla kolahti pari aivosolua yhteen ja hipsin viimein seuraamaan blogiasi :))

Lila Lakka kirjoitti...

No niinpä! Mammuttiboksi on nimenomaan oikea ilmaisu. Lähettäjällä voisi kans kolahtaa pari aivosolua yhteen... =D
Mahtihomma, uusi lukija on aina iloinen asia. Tervetuloa joukkoon lilaan! =)

rose86 kirjoitti...

No osaa ne itseasiassa firmatkin, yves rocherilta tilasin joskus, oisko jonku 5 minilakkaa, tulivat tollasessa samankokosessa lootassa suunnilleen. laukku siinä tuli kaupanpäällisinä tosin, mutta niitä laukkuja ois kyllä sen kokoseen lootaan mahtunu ainakin viis. kynsilakat lenteli siellä iloisest ympäriinsä ilman pehmusteita...

Mirka kirjoitti...

Nöpö<3

Lila Lakka kirjoitti...

rose: Osaa ne joo. Aikasemmin postailin Sokoksen verkkokaupan ylimitoitetusta paketista. Niillä on ehkä vaan niitä tietyn kokoisia laatikoita, ja niillä mennään, eikä kukaan tajua, että tuotteita pitäis jotenkin pehmustella siellä. ehkä joku rikkonainen tuote ei oo niille niin suuri asia kuin yksityielle kirppiksellä myyjälle. =D

Lady Narcissa: Nöpö on aina lähellä, vierellä, mukana.
Nöpö = iso rakkaus pienessä paketissa ♥