keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Eveline 421

Taitaa olla ensimmäinen yhteenottoni Evelinen kanssa.
Tämän lisäksi hyllystä löytyy kolme muuta Evelineä, kaksi holoa ja yksi melko tumman sininen.
Ei tämä missään nimessä huono ole. Tyksin isosta siveltimestä. Yleensä. Tässä oli järkyttävän iso sivellin suhteutettuna tohon laittoman pieneen puteliin. Mutta. Suti on jotenkin jäykkä. Se vaan ei toimi niin kuin muut isot sivelsimet, mitä olen käyttänyt.



Vasuriin sain yhellä kerroksella ihan kiitettävän peittävyyden, mutta oikean kätösen lakkaaminen jossain määrin ontui, joten suttasin suosiolla kumpaankin kätöseen kaksi kerrosta. Vasuri-parka aina väpäjää lakatessa siihen malliin, että lakatkin on noin-suurinpiirtein-sielläpäin kynttä, mutta näillä mennään. En oo vielä keksinyt keinoa, millä vasurin väpätyksen saisi taukoamaan.
Tai no, tiedän, mutta olen saamaton...



Alle suttaantui Oriflamen punertavaksi värjääntynyt never-ending-pain-in-ass-aluslakka, joka tasan varmasti tulee nyt käytettyä loppuun. Ainakin ihan lähiaikoina. Lupaan. Koska en ihan oikeesti enää jaksa katella tota pulloa.
Päälylakan jätin tästä pois, koska jatkoin lakkaamista tapani mukaan eräänä toisena myrskyisenä päivänä. Kynsillä näkyvät pisaroita muistuttavat täpät ovat sulaneita lumihiutaleita, kun säätä uhmaten kuvasin kynsiä lumimyrskyssä pihalla, koska luonnonvaloon on päästävä, vaikka sitten myrskyyn. Kynsinauhat on sen näköset kuin eivät koskaan olisi saaneet mitään juodakseen. Valehtelevat. Rasvaan käsiä monta kertaa päivässä ja öljyän kynsinauhoja useamman kerran viikossa. Näillä keleillä mikään ei riitä. Ei vaikka minkälaisia tököttejä yrittäisi tarjota.
Kyllä se siitä kesää kohti helpottaa.



Teki mieli laittaa kaikki ottamani valokuvat tänne, sillä yhtäkkiä tämä sävy ja koostumus viehättivät lilasävysilmääni todella paljon. Hillitsin kuitenkin viimehetkellä itseni ja laitan iloksenne vain kuusi kuvaa. Juu, tiedän, miten äärimmäisen tylsää on katsella pelkkiä swatcheja, mutta elämä on.
Tämä valikoitui kynsille ihan sävynsä perusteella. Tarvitsin tähän kohtaan juurikin tämän sävyistä lakkaa, ja syy siihen selviää seuraavassa päiväkirjamerkinnässä.
Täydelliseksi lilaksi lakaksi tämä on kuitenkin liian punainen ja liian tumma. ;D

2 kommenttia:

Annukka kirjoitti...

En nyt viittis kunnostautua minään universumin tyhmimpien kommenttien lähettäjänä, mutta on ihan pakko kuitenkin tunnustaa, että toi Eveline 421 kuulosti ihan joltain lennon numerolta. Niinku AY 1260 tai jotain :)

Ja sitten kun aloin lukea, että oli ensimmäinen yhteenotto Evelinen kanssa, niin aattelin, että "ahaa, Eveline on niinku tytär".
Että sori ny, jos osa lukijoista käy vähän hitaalla :D.
Silti fanitan tätä sun blogia ihan täpöillä.

Lila Lakka kirjoitti...

Ihanaa Annukka ihanaa !!! =)

Mä en meinaa pysyä aina housuissani, ku näen, että sä oot käyny jättämässä kommentin, koska todennäköisimmin saan päivän naurut siinä kohtaa... Etkä pettänyt tälläkään kertaa. ;D

Onpa ihanaa, että käväsit tänäänkin. ♥