lauantai 12. tammikuuta 2013

Black

Tällä Gina Tricotin kynsilakalla on hirveen kekseliäs nimi. Musta, ja sen nimi on Black.
Mitäpä sitä sen enempää krumeluuraamaan. Mustahan se on.

 
 
Emman IT-tuki kehui kovasti Gina Tricotin mustaa paremmaksi jopa kuin China Glazen Liquid Leatheria, ja kyseinen GT sattui löytymään myös omasta hyllystä, joten pakkohan sitä oli kokeilla.
 




Nooh. Kyllähän se ihan hyvä lakka on. Huolellisella sutimisella saa jo yhellä kerroksella peittävän pinnan, mutta koska en ole huolellinen, sudin pari kerrosta.
Kiilto ei ehkä ihan yllä Liquid Leatherin tasolle, varsinkin kun en laittanut tässä kohtaa päälilakkaa ollenkaan.
Ihan käypänen lakka, ei valittamista, mutta silti liputan edelleen Liquid Leatherin puolesta.

Käytetyt lakat:
Alle Perfect Ridge Filler
Gina Tricot: Black

PS. Blogger ei edelleenkään suostu siirtämään kuvia. Tiedossani on viisi blogia, joilla tätä esiintyy. Picasa on hyvä keino saada kuvia blogiin ja sillä muokkaaminen on mielestäni yksinkertaista. Tosin en ole mikään alan asiantuntija tässä(kään) asiassa, enkä ole kauheasti viime vuosina kuvanmuokkausohjelmia käyttänyt. Picasan kautta kuvien saaminen blogiin on työläämpää ja hitaampaa kuin suoraan bloggerin kautta, mutta näillä mennään, koska en parempaakaan tiedä.
Ois nyt ainakin muutama päiväkirjamerkintä tarkoitus saada aikaiseksi ens viikolle tai ees pari kynsipostausta. Katellaan, kuinka paljon aikaa mulla on uhrattavaksi tähän harrastukseen.

Hyvää viikonloppua muruset. Muistakaa levätä ja tehkää jotain kivaa.
Lila laaavs juu <3

4 kommenttia:

Lunalii kirjoitti...

Mun ihastus mustaan lakkaan on selkeästi wettiksen Ebony Hates Chriss. Se on aika notkeaa, ei ohuella kerroksella peitä ihan yhdellä, mutta kahdella siitä tulee täydellinen. Toi että se ei ole kauhean tanakkaa, tekee siitä mulle tosi sopivan lakan, niin helppo levittää!
Tota Ginaa en ole kokeillut, enkä tällä hetkellä koe tarpeelliseksikaan :)

Lila Lakka kirjoitti...

Kaksi kerrosta ei oo vielä paha, ja yleensä laitan vähintään kaksi, vaikka peittävä tulisi jo yhellä. Kaksi kuitenkin kestää kulutusta paremmin kuin yksi.
Luiru on oikein hyvä, kunhan vaan ei vahingossakaan tapaa kynsinauhoille. =)

Emma kirjoitti...

Pitää kertoa IT-tuelle että Liquid Leatherista on nyt ristiriitaisia arvioita :D

Lila Lakka kirjoitti...

Nooh, se nyt on tietysti myös lakkaajan mieltymyksistäkin kiinni, mitä kukakin arvostaa... ;D