keskiviikko 21. marraskuuta 2012

Suzi and 7 Dusseldorfs

Pelkkä ajatus sai mut hyrisemään tyytyväisyyttäni. OPI. Ihana OPI. Rakkauteni, joka ei petä mua koskaan. Sen suti, ja levittyvyys, peittävyys, kaikki. Minun rakkauteni. <3
Ja mä onnistuin sössimään senkin...


Ehkä hitusen liian paljon yrittämistä mukana, kun olin mielessäni hehkutellut, että pääsen OPIn kanssa harrastamaan. Olin siirtänyt sen kokeilemista hurjan monta kertaa, kun hyllyssä nököttää muutamat lakat kynsille pääsyä, eikä tälle oikein ollut paikkaa mihinkään väliin. Yritin järjestellä lakkaussuunnitelmaa suuntaan ja toiseen, mutta tämä vaan ei millään istunut suunnitelmaan. Todella turhauttavaa. Sitten keksin, että suttaan alle kullan värisen lakan ja teen oikein ruffianin. No se kultainen oli sitten just sitä, mitä oli, eikä siitä sen enempää. Mä semmosen päälle rupee tuhlaamaan mitään OPIa.


Siinä vaiheessa yksinkertaisesti pyyhin lakkaussuunnitelman mielestäni, ja kultaisen jälkeen oli vaan yksinkertaisesti saatava jotain, mitä on helppo käyttää ja mistä ite tyksin. Ja tästä mä tyksin. Valtavasti. Lakkaajan innostus OPIn sivelemisestä kynsilleen oli sen verran megalomaaninen, että siitä suttaamisesta seurasi kolmeen kynteen kaljut kohdat. Joo. Reipas tyttö. Asianhan korjaa helposti suttaamalla lisää lakkaa kynsiin. Not. joskus pitäisi vaan ymmärtää antaa periksi ja aloittaa alusta, mutta yrittänyttä ei laiteta, vai mihinkäs se joutuikaan...


No mutta, tämmöiset niistä sitten suttaantui. Voin vakuuttaa, että olen mä ennenkin kynsiä lakannut. Oikein monta kertaa. Kymmeniä vuosia. Nih. Ja tämä tarina on tosi.
Sävy on kyllä taivaallinen. -Deep purple, sanoi mies. Enempi se kyllä tyksii Kissistä, mutta ei Purplekaan huono ole. Enkä oikein tiiä, mikä väri kuvaisi Kissiä. Itelle tulee joku kasari levynkansi mieleen, missä oli jotain mustavalkoisia seepranraitoja. Ehkä mun täytyy jossain vaiheessa leimailla musta-valkoiset seepranraidat kynsille. Sikäli mikäli joskus opin leimaamaan.


Jokatapauksessa (onko toi yhteen vai erikseen???) tulipahan kokeiltua ensimmäisen kerran INM-pikakuivattavaa, kun Seche rupee olemaan sen verran jankkia, etten halunnut tämän ihanan sävyn päälle mitään jankkirailoja. INM ei sitten ehkä toimi ihan niin tehokkaasti kuin mihin olen Sechen kanssa tottunut, tai toinen vaihtoehto on se, ettei välittömästi kynsien lakkaamisen jälkeen mee tiskaamaan ja täyttämään tiskikonetta. Heti kolmessa kynnessä vekki. Joo, ei tullut painokelpoista tekstiä siinä kohtaa.

Käytetyt lakat:
aluslakkana Tevez
värityksenä OPI Suzi & 7 Dusseldorfs (lainattu Suvi suloiselta)
päälle INM Out The Door

Kiitos Suvi OPIn lainasta. Toi on niin kaunis, että täytyy varmaan tilata oma kappale... ;D

2 kommenttia:

Bambi kirjoitti...

Tuo on kyllä kaunis lakka.

Kurjaa jos toi INM ei ollut niin hyvä, nimittäin just pari päivää sitten saapui samainen lakka itselle postissa :D

Lila Lakka kirjoitti...

On se... aiheuttaa tuijottelua... =)

Tosiaan toivon, että toi on vaa joku yksittäiskappale noin huono. Tilasin just nimittäin kaverillekin INM:n, ennen ku kokeilin ite. =(
Jään oottelemaam sun kokemuksia asiasta. =)