sunnuntai 19. elokuuta 2012

Subarun sinistä

Elämäni Suurin Rakkaus oli höpöttänyt muutaman päivän Subarun värisestä. Johtuu ehkä menneistä Jyväskylän Suurajoista. Joo, tiedän, että se on nykyään Neste Oil Rally Finland, mutta minulle se on edelleen Jyväskylän Suurajot. Nih.
Nooh, kyseessä on siis Subarun sininen. Keräsin hyllyistä neljä sinistä lakkaa ja rakkaani valitsi näistä lähimmäksi Subarun sinistä kirppikseltä jo viime kevättalvella ostetun A.D.B Nailpolish color 41. Tämä olikin täysin iskemätön puteli, joten sitä sitten seuraavaksi.
Uudella merkillä on aina jännittävää aloittaa lakkaus. Yhtään ei tiedä, miten lakka käyttäytyy, kuinka lakka tarraa sutiin ja miten hyvin se peittää. Tämän kanssa kävi niinkuin yleensä kaikkien uusien kanssa, ensin ei levity, jättää kaljuja kohtia ja muutenkin suti ei millään tahdo asettua käteen. Toisen käden kohdalla oli jo tapahtunut selkeä oppiminen, ja yhdellä kerroksella sain aikaiseksi tasaisen peittävän kerroksen. Ihanaa. Menin sen kuitenkin sotkemaan vielä toisella kerroksella, koska ensimmäinen setti kynsiä huusi toista kerrosta. Kuivuvuus oli vähän sitä sun tätä ja onnistuinkin söhräämään vasurin peukun hiuksiini ja keskarin reunastaan nimettömän kupeeseen, mutta sen mitä Seche ei tasoita, se saa jäädä näkyviin. Sitä paitsi, eihän kukaan meistä ole täydellinen... ;D
Kuten tavallista, parin työpäivän jälkeen sipasin vielä kolmannen kerroksen väriä, päälle Oriflamen päälylakka ja Seche. Miksi yritän kerta toisensa jälkeen pärjätä kahdella kerroksella, kun kuitenkin laitan myöhemmin sen kolmannen kerroksen. Useimmiten kaksi kerrosta olisi ihan tarpeeksi, mutta varmaan joku psykologinen vaikutus sillä kolmannella kerroksella kuitenkin on, että sitä kaipaan.
Uskomaton kestävyys reilun euron maksaneella lakalla, vai tekeekö tosiaan hyvälaatuiset alus- ja päälilakat ja Seche tosiaan niin paljon asiaa. Pakko syyttää niitä.
Lakka on aavistuksen metallimainen eli jätti näkyviin siveltimenvedot. Kaunis sävy kaikkineen ja herätti yllättäen huomiota työpaikallakin, mitä mm. Hello Kittyt eivät tehneet. Kahdella kerroksella kelpo peittävyys. Alle mitäpä muuta kuin Perfect Ridge Filler ja päälle Seche Vite <3.
Käytetyt lakat:
Perfect Ridge Filler
A.D.B color 41
Seche Vite Dry Fast Top Coat

Kiitos Elämäni Suurin Rakkaus, oli taas hyvin valittu sävy. MRS <3 pus

Ei kommentteja: