perjantai 10. elokuuta 2012

Kiittämätön kattilurjus

Tämä teksti ei sisällä kynsiasiaa eikä mitään siihen liittyvää.

Meillä on siis jokunen kissa ja asumme vanhassa omakotitalossa. Kissoilla on ulkoiluaitaus, mutta suuri maailma tuntuu niitä kutsuvan ulko-oven kautta, ja joskus joku pääsee karkuun. Vanhan omakotitalon ominaisuuksiin kuuluu vanha renkkaava ulko-ovi, joka täytyy laittaa huolella kiinni asti, tai se jää kissanmentävästi auki.
Yksi kissoista varsinkin on erityisen tehokas mylläämään siinä oven takana ihan vaan varmuuden vuoksi, jos se olisi vaikka ihan vaan pikkusen jäänyt pikkusen auki. Tällä kyseisellä kattisella on myös enemmän massaa ja voimaa kuin älyä (anteeksi!), joten sille päälle sattuessaan oven ryskääminen jatkuu melkosen pitkään. Kissat ovat sisäkissoja yhtä lukuunottamatta, joten yleensä ulosluikahtanut kissa livahtaa kyllä hämärän tullen takaisin kotio, tai viimeistään ruoka-aikaan.
Pieni Pehmeä Pirtelö

Nooh, se mitä halusin kertoa, liittyy otsikkoon. En muista, oliko viime vuoden syksyä vai kevättä. Minulla on mielikuva, että ois ollut toukokuu, mutta isäni oli sitä mieltä, että syksyä. Ei ole niin merkitystä, +/- vuosi kuitenkin. Yhtäkkiä vaan huomasin, että meidän kissa kurkkii pihalla auton alta. Minä siinä kysymään mieheltä, että miten Pirtelö on ulkona-ulkona. -Ei osaa kertoa.
Ei tule kissaneitokainen kutsumalla kotio, eikä ruoka-aikaan ja häippäsee paikalta.
No mitä nyt

Loman jälkeen ensimmäinen työpäivä ja maanantai. Isä tulee illalla käymään ja kertoo tulevansa Pirtelön luota. Lähdemme katsomaan, onko se siellä vielä. On se. En osaa sanoa, onko se minun kissa, mutta voitan sen luottamuksen puolelleni tarjoamalla sille lohta, ja lopulta se antaa silittää ja rapsuttaa itseään. Isä kysyy, jos sitä ottaisi vaan niskasta kiinni ja kantaisi autoon. Näin tehdään, siis minä teen, nappaan niskasta kiinni, raahaan kissan metsästä ja kannan autoon. Kissa on aivan vauhkona autossa, ja ravaa ensin kojelautaa edestakaisin ja juoksee täysiä päin sivulasia, kun näkee siinä ilmeisesti pakoreitin. Ei pääse kissa lasin läpi, mutta ilmeisimmin kumauttaa päänsä sen verran, että on kotimatkan suhteellisen rauhallinen. Isä avaa kotioven, pääsen kuistilta eteiseen, ja kissa karkaa sylistäni. Näen sen menevän yläkertaan, ja oletan, että se on minun kissani, koska hyvin harvoin kissa menee vieraassa paikassa noin suinpäin asunnon perälle asti.
Illalla se tulee rappusiin naukumaan ja tarjoilen sille ruokaa. Se murisee veljelleen, sekä kaikille muille, jotka tietysti uteliaisuuttaan tulee katsomaan karkulaista.
Syötyään kissa istuu rappusilla ja minä rahilla alhaalla. Kyselen kissalta, että ootko sä Pirtelö ja mikset ole tullut kotio. Siinä näen sen surusilmät normaalissa olotilassaan, ja sanon, että on tää mun kissa. Siis meidän.
Pesiytymispuuhissa

Illalla sähinää ja murinaa. Huonosti nukuttu yö.
Aamulla se tulee keittiöön, niinkuin kaikki kissat ovat aina kokoontuneet aamiaiselle. On se mun kissa. On se meiän Pirtelö. Pieni Pehmeä Pirtelö. Siinä aamiaista odotellessa se antaa veljensä pestä naamansa, kahteen kertaan. On se meiän Pirtelö. Tulen töistä, ja siinä se makaa keittiön pöydällä auringossa, niinkuin aina ennenkin. Illalla se hakeutuu mun viereen rapsutukseen ja silitykseen. Kun käyn nukkumaan, se käpertyy mun jalkoihin. Se on mun Pirtelö. Se tuli kotiin. Tai no, mä toin sen kotiin.
-Rupeisko jo taas riittämään tältä erää...

Siitä eteenpäin kaikki oli niin kuin ennenkin, ennen katoamista. Kissa on ehkä vähän sosiaalisempi, että maailmalla ei ehkä ollutkaan ihan niin herkkua olla kuin kotona. Toivottavasti pysyy mielessä. Useimmat yöt se nukkuu mun jalkopäässä.
Huvittavinta koko tarinassa on se, että kissa majaili 400 METRIN päässä kotoa. Se oli majaillut ainakin kolmessa omakotitalossa ja sitä oli niistä ruokittu. Hyvin ystävällistä, olen itsekin syyllistynyt ruokkimaan vierasta kissaa, mutta tässä kohtaa kissa olisi tullut ehkä kotio itekseen, ellei sitä olisi ruokittu. Kaksipiippuinen juttu. Hyvin ovat ruokkineet, kissa on hyväkuntoinen. Kiitos siitä siis heille kuitenkin.
Aamulla purkkiruoka ei kelpaa, kissa haistaa ruokaa ja katsoo mua ihmetellen, että tätäkö pitäisi syödä. Ilmeisesti herkumpia aterioitakin on maailmalla saatu. No mut sori, tää on sun koti, ja täällä syödään välillä purkkiruokaa. Ja annan sille pussiruokaa. Pitäähän kissan syödä...
-No nii, tää sessio oli nyt tässä.

Ja ihan vaan tiedoksi, että sinne kuistille hankin jonkun karkauksenestojärjestelmän. Ja miehelle uudelleenkoulutusta ulko-oven kiinnilaittamisesta...

Muxaa viikonloppua! Pitäkää huolta toisistanne. =)

2 kommenttia:

Passion for Nails/Suvi kirjoitti...

Voi kun toinen on suloinen. :3 Onneks rontti palautu loppujen lopuks kotiin!

Lila Lakka kirjoitti...

Eix ookkii! <3
Pirtelöllä on jotenkin tuuheampi ja pörrösempi turkki, mitä muilla, mutta sillä on suvussa puolipitkäkarvasia esiäitejä, ni saattaapi periytyä sieltä turkin erikoinen laatu. =D
Onnex joo, ja kaikinpuolin ehjänä. =)