lauantai 1. joulukuuta 2012

Hätätilahuolto

Vasurin keskari oli ottanut osumaa jostain huomaamattani, ja geeli oli haljennut.
Eipä siinä muukaan auttanut kuin laittaa sähköpostia parhaalle kynsilakkaystävälleni ja viilata geeli pois. Edellisestä huollosta oli kulunut viisi viikkoa ja kaksi päivää.
Itse en ollut haljenneen keskarin lisäksi muuta vaivaa huomannut, mutta tarkkasilmäinen ystäväni löysi hieman ilmaantumista, jotka hän luonnollisesti viilasi pois.

Haljennut geeli

Repeytynyt kynsi

Geeli alta paljastui pahoin repeytynyt oma kynsi-parka. Onneksi sain oman kuitenkin säilymään huoltoon asti, ettei tarvinnut laittaa tippiä tai muotilla pidennystä. Halkeama on kuitenkin lihan puolella, joten siitä ei olisi nättiä saanut lyhyeksi leikkaamalla.



Siinä ne nyt on huollettuna. Kyseinen keskari on hieman muotopuoli kyseisen onnettomuuden vuoksi, mutta kyllä se sieltä taas kasvaa omia aikojaan aikojen saatossa. Eikä sen muotoilua huomaa normielämässä, vain lähemmässä tarkastelussa. Pääasia, että sain pikaisen korjauksen asiaan.
Ystäväni ehotteli kynsien radikaalia lyhentämistä seuraavaan huoltoon. Järkytyin pahanpäiväisesti, enkä saanut tuntiin sanaa suustani. Sen verran kuitenkin annoin periksi, että lyhennän kynsiä niin päljon kuin vasurin peukun kynnestä tipin jämän poisviilaaminen vaatii. Viilaaminen ei kuulu lempparihommiini, joten ehkä lupasin liikoja. Saapas näkee, kuinka sen kanssa käy...

Kiitos taas rakas paras kynsilakkaystäväni! V***uillaan taas! ;DDD

2 kommenttia:

~Piia kirjoitti...

:D Aika mukavasti on sanansäilä kyllä lentänyt puolin ja toisin! peeäs:Se hemmetin pumppupullo lakkas toimimasta mihin laitoin cleanserin..ja toiminta pätkii myös siinä uudessa poistoaineputelissa! Paha saa palkkansa? :D

Lila Lakka kirjoitti...

Se on just parhautta, ku ei oo niin väliä, mitä suusta sattuu ilmoille lupsahtamaan. ;D

No hiton pumppikset !!! Et sä saanu palkkaa, ne on vaa p***oja.
Sä oot ihana. <3