maanantai 1. huhtikuuta 2013

Macic Tulip

Olin hypistellyt Wild'n'Mild Macic Tulipia Seppälässä useampaan otteeseen. Pullossa se näyttää vaan niin kovin houkuttelevalta. Mua kiehtoo kovin omituiset kynsilakat, duochromet ja multichromet.
Siinä se sitten pätkähti kirppikseltä näytölleni, ja tuumasta toimeen sen enempää miettimättä. Jihuu, olinpa kerrankin oikeassa paikassa oikeaan aikaan... =D



Ensituntumalta suti tuntui hyvänkokoiselta ja nosti lakkaa turhankin suuria määriä, mutta sen kanssa tulin hyvin toimeen. Lakka käyttäytyi hyvin, levittyi nätisti ja peloistani huolimatta raidoittuminen ei ollut lopulta paha. Ensimmäisen kerroksen jälkeen mieleeni hiipi epäilys, että tästä ei taida tulla peittävää yksinään, ja suttasin oikeaan käteen pari kerrosta Make It Baby Doll:a, mikä värittömyydestään huolimatta ei alkuunkaan miellyttänyt silmääni, vaan olisi ehkä pitänyt valita joku vähän vahvempi sävy, mutta näillä mennään.



Peukalot sai jo lakkausvaiheessa osumaa ja kissankarvaa sen verran, että vasurin peukun otin jo uusiksi. Kumpikin peukku olisi pitänyt ottaa uusiksi vielä kertaalleen, mutta aloin olla jo kovin väsynyt tämän yhden lakan kanssa leikkimiseen, joten oikea peukku sai jäädä tällä kertaa ilman julkisuutta, ja vasen esiintyä rumana. Siitäs säitte s***anat, ehkä opitte olemaan. Nih.
Lisäksi ensimmäisenä lakkauspäivänä loppui usko koko lakkaamiseen, ja meinasin jättää leikin kesken, ja siltä erää jätinkin. Uusi aamu ja uusi yritys. Viilalla hieman tasoitusta edellisen illan ryppyihin ja uusi kerros sävyä. Päälle Seche Vite, jolla oli joku huono päivä, tai sit mä en vaan enää osaa lakata.
Nooh, tulta päin. Sano.

Make It: Baby Doll
Wild'n'Mild: Macic Tulip

Lakkaamisen edetessä totesin, että Macic Tulip peitti kyllä itellään niin hyvin kolmella kerroksella, että Baby Doll:n apuunhälyttäminen oli turha toimenpide. Melkein Baby Doll:n kanssa lopputulos oli mielestäni jopa vaisumpi. Siitäpä sainkin idean kokeilla, miltä Macic Tulip näyttäisi muutaman muun sävyn päällä. Suttasin kiekolle kaksi kerrosta kutakin: musta China Glaze Liquid Leather, ruskea Color Club Charity Ball, kulta Butter London Full Monty, Sally Hansenit pinkki Back To The Fuchsia ja violetti Plum Luck. Kunkin päälle keksi kerrosta Macic Tulipia.
Lopputulos: Mielestäni Macic Tulip on itsellään kerrostettuna parempi kuin minkään kokeilemani kanssa. Mikään sävy alla ei tehnyt varsinaista vaikutusta. Tulipahan kokeiltua.


Macic Tulip on kuulema dupee China Glazen Swanky Silkille. Kyseinen Swanky Silk sattuikin olemaan meillä oottamassa kotiaan pääsyä, joten otin oikeudekseni swatchata sen tikulle ihan vaan noin kokeilumielessä. TerQi rakas paras kynsilakkaystäväni! ♥
Mielestäni ne eivät ole dupeet. Swanky on paljon vaaleampi ja kultaisempi, ja Tulip vaaleanpunaisempi. Valitettavasti tähän kuvaan ero ei välity kuten se luonnossa näkyy, mutta jonkunlaista eroa on tässäkin havaittavissa.


Joo ei, onhan se nätti, ei siinä mitään, mutta ei tämä nyt suurta vaikutusta kaikkineen minuun tehnyt, ei edes muitten sävyjen päälle kerrostettuna.
Joten, Emma, jos haluat testata tän livenä, niin kaikin mokomin. =)

5 kommenttia:

Annukka kirjoitti...

Aika nöyrältä alko näyttää mun keittiösaksilla kolhitut kynnet, joissa on jäännöksiä niinkin villistä lakasta kuin joku väritön alus- tai päällilakka. En muista kumpi :D

Mutta apu on varmaan jo lähellä, ja sittenhän musta tulee uus ihminen..
Onneks tulee kesä, niin ei tarvi piilottaa käsiä kintaisiin.

Bambi kirjoitti...

Mä olen aina kuvitellut, että tuo Tulip on dupe vanhemmalle Wild And Crazyn Amnesia, mutta eipä se olekaan. Amnesiassa on jotenkin selvempi shimmerisyys ja syvempi väri! Ei sillä, minun silmään tuo Taikatulppaanikin on kyllä oikein sievä. Kiehtovampi tosin pullossa kuin kynnellä :)

Lila Lakka kirjoitti...

Annukka: Keittiösakset nyt sit piiloon kynsiltä, se on ehkä pahinta, mitä niille voi tehdä. =)
Toivottavasti huomenna posti-Pate on suosiollinen, kaiken järjen mukaan apu on ihan siinä nurkan takana. =D
Suosittelisin Trindin Nail Repairia. En kehannut omaa osin käytettyä sulle laittaa, vaikka sulla se ois tullu suurempaan tarpeeseen.

Muistutan myös, että mun kynnet on ihan aitoa muovia, eli rakennekynnet, joten ei niitä oikein voi verrata. =D

Tsemppiä vaan, tiiä, mitä ihmeitä me vielä saadaan sun kynsille aikaiseksi. ♥

Bambi: Kappas, en ollu Amnesiasta kuullutkaan. Pikaisen googlauksen perusteella Amnesia on tummempi kuin Macic Tulip. =)
Olen samaa mieltä, kiehtovampi kuitenkin pullossa. Ei mikään huono, mutta vähän vaisu. =D

Emma kirjoitti...

Whaaaat mä luulin jo kommentoineeni tähän postaukseen mutta en näköjään ollukaan! Kiitos kovasti swatchista :)) Saa tuo mennä jollekulle muulle, mä nimittäin inhosin Swanky Silkiäkin omilla kynsilläni ja se lähti kiertoon ennätysvauhtia...mutta tosi on että Tulip on pullossa hieno, ei vaan sittenkään mun sävy :)

Lila Lakka kirjoitti...

No mä aattelin, että mihin meiän Emma on kadonnut. =D
Eipä kestä kiitellä. Tulipahan kokeiltua. =)
Ehkä joo vähän vaisu minunkin makuuni. Muutoin tosi hieno. =)