keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

Kanelia kynsillä

Chanelin Graphite piti vielä jotenkin koristella, ja koska olen aikuistumaton yksilä, mietin ensin, että näin aikuinen lakka täytyy pilata jollain aivan käsittämättömän hulluilla vesisiirtokuvilla. Tietenkin.
Mutta kun menin selaamaan kuvia, siellä oli Chanelin logoja (luultavasti feikkejä, mutta riittävän tunnistettavia kuitenkin) ja jouduin muuttamaan koristelusuunnitelmaani sillä samaisella sekunnilla.



Olin jo yhdet kuvat kynsistä ottanut, mutta eräänä päivänä pihallamme vieraili harvinaislaatuinen vieras, nimittäin aurinko, ja minä heti pihalle kameran kanssa. Oujee beibe, katso tota kimmellystä.



Mitäs näistä sen enempää turisemaan. Decalit hankittu ebaysta, ja olivat turhan paksuja.
Tasaisemmalla alustalla asettuivat nätisti, mutta koska ne ihan itse asettelin, ne ei sattuneet ihan täysin kohilleen joka kynteen, jos mihinkään. Osa sattui sinne sun tänne kaarevilla kynsilläni sen verran kaarevampaan kohtaan, että jäivät ikävästi törröttämään parista päälilakkakerroksesta huolimatta. Shit happens.
Kovin kauan ne kynsillä kuitenkin viihtyivät ja olisivat viihtyneet pitempäänkin, ellei samainen edellisessä huollossa korjattu vasurin etusormi olisi taas haljennut. Siispä lakat veke ja huoltoon.

4 kommenttia:

Annukka kirjoitti...

Taas meni otsikko ihan täydestä. Vilkaisin sitä ja kuvaa ja aattelin, että aha, kaneliakin voi ripotella lakan päälle .. :).




Lila Lakka kirjoitti...

hih... Sä oot kyllä sulonen !!! =)

~M~ kirjoitti...

Anttikin sanoo aina Chanelia Kaneliksi:D

Lila Lakka kirjoitti...

Sulta mä sen nimityksen varmaan omin... ;D