torstai 14. helmikuuta 2013

Sydämiä

Haisuli = <3

Olen joskus vilautellut kynsilakkapäiväkirjassani joitain muitakin ostoksia kuin kynsiin liittyviä.
Vilauttelen niitä, koska voin tehdä niin.
Tällä kertaa jotain uutta, jotain vanhaa, jotain sinistä ja jotain punaista.

Värisiä sydämiä

Lila ja vaaleanpunainen kannellinen sydänrasia normimarketista noin vuoden-kahden sisällä.
Sininen sydänkuppi kirpparilta.

Kirkkaita sydämiä

Pieniä kirkkaita sydämiä aikojen saatossa erinäisiltä kirppiksiltä ja kierrätyskeskuksesta.
Jokainen erilainen.

Sydänkulhoja

Taaimmainen suurin sydänkulho on kulkenut matkassani reilusti yli kymmenen vuotta.
Alkuperää en enää muista. Siinä on kasvatettu rairuohot ja kylvetetty kynnet.
Kulhossa sisällä ruusu-muratti -silkkikukkakoriste, minkä olin lähes 20 vuotta sitten ostanut ja ommellut pikkukätösin erään juhlajakun kauluksen reunaan. Jakun olinpaikkaa en enää tiedä, mutta käytin sitä isosiskon nuoremman tyttären rippijuhlissa vuonna 1995. Mulla oli myös ruusujen väriset korkkarit, joista tyksin kuin hullu puurosta. Kengät saattaa löytyä vintiltä varastoituna omaan kenkälaatikkoonsa.
Olen vähän huono luopumaan kauniista kengistä. Kengät = <3
Kolme pienempää sydänkulhoa erinäisiltä kirppiksiltä vuosien saatossa, kuten myös vasemmanpuolimmaisen sydämen sisällä majaileva pienempi sydän.
Sydämet = <3

Posliinisydän

Kirpparilta tämäkin. Toisen samanmoisen tapasin ihan vastikään kirppiksellä, mutten muistanu,
että mulla oli jo yksi tämmöinen, joten en älynnyt tuoda sitä kotiin. Harmittaa.
Rasiat = <3

Daimondi-otus

Viime viikolla tein löytöjä Launeen Prisman leluosastolla. Kyseinen otus on lila ja näyttää daimondilta.
Lappu sen mukana kertoo sen olevan joku Moshi monsteri nimeltään ilmeisesti Roxy.
En tunne tapausta ennestään, mutta hieno se on ja se oli -70% -alennuksella. Hieno löytö.
Lila + daimondi = <3

Sydännalle

Tämän mies kerran kulkeissamme bongasi RobinHoodista, ja hän oli ihan itse valinnut mulle nallen, jonka tassuissa on violetti sydän. Söpsää. Violetti = <3
Nalle johdatteleekin meidät lopulta päivän aiheeseen....

Ihanaa Ystävänpäivää kaikille lukijoille
ja
kynsilakkaystävilleni,

sekä erityisesti niille muutamalle ihanalle ihmiselle,
jotka ovat jaksaneet
rinnallani kuluneen kuukauden
kuunnellen, kannustaen ja tukien.

Luulen, että pohja on nyt tavoitettu ja tästä lähetään uuteen nousuun.

Lila laaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaavs juu. <3

14 kommenttia:

eekku kirjoitti...

Ihanaa ystävänpäivää ,laittelex mulle osoitetta mun sähkäriin eekku80@netti.fi
nii laitan sulle pientä ylläriä

Lila Lakka kirjoitti...

Kiitos, samoin sinulle eekku! =)

Voi ei sua, mitä sä nyt oot menny mulle törsäämään pienistä rahoistasi. Hassu ihminen !!! =)

Nyt taas herkistää, ja tämän sanottuani voin nähdä, kun Teanna nauraa mun herkistykselle... TAAS... ;D

Teanna kirjoitti...

Voi sua hassua herkistelijää!;)
Mä en kyllä ymmärrä että mihin sä saat mahtumaan kaikki nuo purkit, purnukat, ihanat lilat asiat ja kynsilakat.. Teillä on joku linnan kokoinen koti? Mulla ei mahu mittään mihinkään ja kaikki paikat on aina täynnä, arghh!

Lila Lakka kirjoitti...

;DDD

Ei ne mahukaan. Säilytän niitä ... hmm ... jokapaikassa. ;D
Kieltämättä itäsiipi tekis ihan poikaa mun yhäti laajenevalle materialismilleni.
Noi kyseiset esineet on onneksi aika pieniä ja ne on vitriinissä kirjakyllyssä, josta kynsihommat on vallanneet jo kahdeksasta kolosta kuusi... =D

Bambi kirjoitti...

Ihanaa ystävänpäivää ihanainen Lila!

Ja muuten, toi Daimondi on super söötti!

Lila Lakka kirjoitti...

Ihanaa ystistä Bambiliinillekin! <3

Daimondi on kyllä supersöpsä! =D

Annukka kirjoitti...

Wau mitä ihania sydänjutskia.

Ja miten tarkkaavainen mies, jos on hoksannut ton lilan.
Omalleni jos olisin sanonut, että voisitko ostaa mulle jotain lilaa, niin se olis kysynyt, että onks se joku väri vai mikä..

Liloja ystävänpäiväajatuksia siihen suuntaan. Ja daimondeja :)

Lila Lakka kirjoitti...

Eiköstä vaan ookkii ihania !!! <3
Kiitos. =)

Kyllä se osaa tuo mies, jos se vaan haluaa... ;D
Meillä tuo lila/violetti on kyllä niin vahvasti tässä ihan arkipäivässäkin läsnä, että täytyy olla jo sokea, jos ei huomaisi. =)

Ystis-ajatuksia sinnekin!
Joko ootte paranemaan päin?

Emma kirjoitti...

Oikein onnellista ystävänpäivää Lilaseni :)

Annukka kirjoitti...

Siinä kinttaalla kiitos :).
Viikonloppu terveenä olis tähtäimessä..

eekku kirjoitti...

Toivottavasti ylläri saapuisi jo huomenna ,haluun kuulla mitä tykkäät =) se lähti tänään sulle

Lila Lakka kirjoitti...

Emma: Järkyttävän ihQ ystistä sullekin Emmaliiniseni! <3

Annukka: Huominen siis tiivistä lepoa ja parentelua, ja pidetään peukkuaj terveen viikonlopun puolesta! =)

eekku: Iiiiiiiiiiiiiiiiiiiik, mä en kestä kyllä, hittu, ku täällä jaetaan posti niin myöhään, täytyy kytistellä koko aamu Posti-Patea.
Ootan jännityksellä, mitä sieltä tupsahtaa! =D

~M~ kirjoitti...

Ihanaa ystävänpäivää:)

Lila Lakka kirjoitti...

IhQ ystistä! =)