keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Lilaa lilalla

No Way Jose oli kaunis yksistäänkin, mutta katsoin, että se on tarpeeksi kaunis joululahjaksi saamilleni kauniille vesisiirtokuville.


Mulla on tapana tilata kaikenlaisia hullunkurisia kuvia, ja nämä ovat sen verran kauniita, että ansaitsivat arvoisensa lakan alleen. Hauskuus alkoi kuvien kanssa siinä kohtaa, kun totesin, ettei niitä ole kaikkia peilikuvina. Erikokoisina erilaisina versioina kylläkin, mutta jotain jäi puuttumaan. Niinpä päätin läntätä niitä arvokkaassa järjestyksessä jokatoisen toisin päin.


Yhden kuvan sain rutattua jo ennen kynnelle pääsyä ja toinen ryttääntyi kynnellä. Kuvat liukenivat nopeasti taustastaan ja osaa ehdin vielä kynnellä asetella mieleiseen kohtaan. Muutoin ne menivät niinkuin menivät, ja jätän tässä kohtaa kertomatta, että lopulta eivät kuitenkaan olleet kynsillä ihan siinä järjestyksessä ja niin päin kuin olin ajatellut, mutta näin se nyt meni, ja se sai kelvata.
Päälle kirkas lakka ja Seche Vite. Kauniit tuli. Omasta mielestäni.
Täytyy ehkä itsekin tilata jotain kauniita kuvioita, eikä vaan kaikkia ihmeellisyyksiä...


Tähän lopputulokseen päästiin tällä arsenaalilla:

Oriflame truly-never-ending-aluslakka
Tevez-päälilakka
Eveline 421
China Glaze No Way Jose ♥
Seche Vite ♥

9 kommenttia:

Bambi kirjoitti...

Nää on tosi ihanat. Noi siirtokuvakukkaset sopivat kyllä loistavasti tuohon lakkakaunokaiseen!

eekku kirjoitti...

Hienot

Lila Lakka kirjoitti...

Bambi: Kiitos! Mielestäni myöskin oli varsin onnistunut yhdistelmä. =)

eekku: Kiitos! =)

Emma kirjoitti...

tosi kauniit decalit :)

Lila Lakka kirjoitti...

On. Ei yhtään sitä, mitä ite osaisin ostaa, mutta halusisin kyllä osata. =)

Bloh kirjoitti...

Kauniit kynnet jälleen :)
Voisinpa itsekin tässä jokin päivä korkata josen ja kokeilla miten se käy minulle, kaunis on sävy ainakin niin toivotaan että se käy mulle :)

Lila Lakka kirjoitti...

Kiitos! =)

Korkkaa ihmeessä!
Mä en niin välitä, mikä sopii mulle tai ei, pääasia, että sävy miellyttää omaa silmää. ;D

~M~ kirjoitti...

Mä voisin tätäkin yrittää sulta riistää:D

Lila Lakka kirjoitti...

haha, sopii YRITELLÄ ihan vapaasti... ;DDD