keskiviikko 31. lokakuuta 2012

Ultra Pink Rasberry

Mulla oli joku hieno ajatus lakkauksesta ja se vaikutti toteuttamisen arvoiselta ajatukselta.
Nooh, onhan noita tullut ja mennyt. Ajatuksia...


Suttasin pari kerrosta värilakkaa. Vasuriin peukku ja nimetön Rasberryllä ja loput Pinkillä.
Oikeaan kätöseen päinvastoin. Tosi hieno idea, se vaan ei oikein toimi.


Kaikki tähän asti kokeilemani LaFemmeBeautyt levittyvät kauniisti, kuten nämäkin. Suti ei ole mitenkään erikoinen, mutta nostaa lakkaa kiitettävästi pullosta, jopa hippasen liikaa, mutta sen kanssa pystyy elämään. Peittävyys mainio kahdella kerroksella.


Liian ällösöpöt sävyt mulle. Näyttivät pulloissansa ehdottomasti paremmalta kuin kynsillä.
Tulipahan testattua. Ei huono, saattavat silti jäädä mulla käyttämättä uudestaan.


Sain kuvia jopa päivänvalossa, mutta siirreltyäni korttia kamerasta toiseen, kortti lopetti toimimasta tiettyjen kuvien kohalla kummassakaan kamerassa, saati että oisin saanut niitä kuvia enää kortilta koneelle. Idea oli hyvä, että kuvat olisivat aikajärjestyksessä yhellä kortilla, mutta toteutus ontui siinäkin asiassa.
Kuva käytetyistä lakoista lisätty 16.11.2012.

Käytetyt lakat:
alle Perfect RidgeFiller
LaFemmeBeauty Ultra Pink
LaFemmeBeauty Ultra Rasberry
päälle Seche Vite <3

2 kommenttia:

SaraGalaxyy kirjoitti...

Mä tykkään näistä kynsistä :)

Lila Lakka kirjoitti...

Oiiii, ihana Sara, hyvä, että joku tyksii. <3
Kiitos kommentista. =)