keskiviikko 17. lokakuuta 2012

Minä en kestä tätä

Viimeperjantainen vuodatukseni kynsilakkaharrastuksestani ja pakko-oireisuudestani erästä tiettyä lilaa lakkaa kohtaan oli tarkoitus olla vain ajatusteni loputon ehtymätön virranmutka kirjattuna kynsilakkapäiväkirjaani. Ajattelen paljon, en ihan kaikkea loppuun saakka, ja tällä kyseisellä ajatusten tonavalla oli ennalta-arvaamattomattomat seuraukset.

Enpä olisi uskonut mihin se johtaa, kun kynsilakkafriikki työkaverini kerran viime talvena mesetti mulle linkin blogilistan sivulle. Ahmin lähes kaiken, mitä sieltä löysin, jotkut blogit kahlasin kokonaan läpi. Pikkuhiljaa rupesin kuvaamaan omia lakkauksiani ja haaveilin omasta blogista. Suurin uhkakuva ihmispelkoiselle ihmiselle oli se, että joudun tekemisiin muitten bloggaajien kanssa, että joku lähestyy mua, enkä osaa toimia oudossa tilanteessa. Joudun tekemisiin tuntemattomien ihmisten kanssa, jotka oottavat mun toimivan ja ehkä myös ajattelevan tietyllä tavalla, enkä osaa. Järkyttävän kamalan pelottavaa.

Kesäkuussa avasin gmailin nimellä lilaalakkaa ja lopulta työnsin pelkoni sivuun ja aloitin blogin, siis kynsilakkapäiväkirjani. Merkintöjäkin tänne siunaantui, mutta ilman parhaan kynsilakkaystäväni kannustusta, patistusta ja lopulta vaatimusta, tämä ei olisi ikinä tullut julkaistuksi. En vain olisi uskaltanut. Mitä jos joku LUKEE tätä. Laittaa tänne jonkun kommentin. Lähestyy mua ja oottaa mun vastaavan siihen jotain. Lähettää mulle jonkun haasteen ja mun on pakko vastata siihen ja laittaa se eteenpäin. Riipaisevan järkyttävän pelottavaa.

Päätin, etten sitten ainakaan tänne laita mitään omia asioitani, enkä ainakaan kissoista mitään, saati kissojen kuvia. Juu ei. Tää on vaan kynsiä ja kynsilakkoja. Ei mitään muuta, ja siinä kaikki. Piste. Kunhan saan kirjoitella ja höpötellä jotain, kun viime vuosina kaikenlainen kirjoittaminen on sattuneesta syystä jäänyt taka-alalle, niinkuin ylipäätään kaikki muukin toiminta, mistä ennen nautin ja sain mielihyvää. Niin...

Niinhän siinä sitten kävi, että kukas muu kuin Teanna laittoi sen ensimmäisen järkyttävyyden ruumiillistuman eli mansikkahaasteen. APUA !!! Joku on huomannut minut. Mitä mä NYT teen ??? Järkyttävän kauhistuttavan IHANAA !!! No tartuin haasteeseen ja toteutin sen. Ja tiiäkkö mitä? Se oli HAUSKAA !!! Sittemmin olen saanut ja toteuttanut pari muutakin haastetta ja yksi on vielä työn alla. Olen voittanut kommentoijan yllätyspalkinnon. Minä, joka tuskin uskallan suutani avata IRL. Minusta on tullut omituinen höpöttäjä ja joku vielä lukee mun höpötyksiä. Täytyy myöntää, että aina, kun blogger ilmoittaa, että kommentti oottaa julkaisua, sydämeni pamppailee, että mitä ihanaa siellä nyt joku ihanainen haluaa minulle kertoa. Työpäivän aikanakin täytyy käydä kurkkaamassa, jos joku olisi lähettänyt pienen viestin. Puhumattakaan joistain pitkistä kommenttikeskusteluista niin omassa kuin eräitten muitten bloggaajien blogeissa. Olen jopa tavannut pari bloggaajaa ihan livenä, tosin toisen niistä jo ennen blogin aloittamista, tietysti unohtamatta parasta kynsilakkaystävääni, jota tapailen epäsäännöllisen säännöllisesti kynsihuollon merkeissä. <3

Lilan pulinaboxista lähti näköjään nyt sokka irti, mutta oli mulla ihan oikeaakin asiaa. Olen vaan niin kovin otettu ja liikuttunut, että sanainen arkkuni pääsi raottumaan. Ja pitää muistaa, että minähän en kynsilakkapäiväkirjaani rupee avautumaan mistään omista asioista...


Niin no, jospa kuitenkin viimein pääsisin siihen asiaan. Nooh, perjantaisen avautumiseni johdosta suloinen Teanna peräänkuulutti viikonloppuna yhteystietojani. Minähän suorastaan ootan kieli pitkällä Teannan postauksia ja sellaisen tavatessani ahmin siitä joka sanan, sen verran mukavaa luettavaa Teannan blogissa aina on, joten huomasin etsintäkuulutuksen ja ilmoittauduin hänelle ihan itse. Teanna lupasi lähettää minulle sen nimenomaisen lakan, minkä vuoksi olen kärsinyt suoranaista raastavaa kynsilakkatuskaa.


Enpähän kärsi enää. Se on nyt tullut kotiin, enkä voi uskoa tätä todeksi. Saffron London nro 64. Lila lakka. Ja Lila Lakka rakastaa sitä yli kaiken. Raatsinkohan mä ees laittaa sitä kynsilleni, koska silloin se kuluu ja loppuu ja mitä mä sitten taas teen... Suttasin sitä kuitenkin kiekolle kahteen kynteen, vasemmanpuoleisessa yksi kerros ja oikeanpuoleisessa kaksi kerrosta. Hyvin sutii ja levittyy. Hauskaa tässä on se, että olin kotona jo hämärän tullen, joten en ole nähnyt lakan sävyä livenä, sillä mun värinäkö on olematon hämärässä, eikä sähkölamput auta asiaa. Hämärässä mun ihana lilojen lakkojen rivistö muuttuu silmissäni harmaaksi ja ruskeaksi massaksi. Punaisen just ja just erotan. Otan siis aamulla lakan ja kiekon töihin mukaan, jotta voin ihastella sävyä livenä päivänvalossa.


Paitsi että kuoresta tupsahti lilaa lakkaa, Teanna oli myös laittanut aivan ihanan lilan kissakortin, jonne oli piilottanut daimondeja ja koruja, sekä näkyy olevan myös kenkiä. Juurikin sitä, mitä tyttö tarvitsee kynsilakan lisäksi. En saanut arkista kunnon kuvaa, mutta voin kertoa, että ihania kuvia siinä on. Trust me. Taitaa olla koko kynnen decalit, sellaisia en ookaan aikaisemmin kokeillut.


Nyt leijun 7. taivaassa ja nautiskelen tästä ihanasta olosta. Käsittämätöntä, miten ihania auttavaisia pyyteettömiä ihmisiä blogimaailmasta voikaan löytää !!!
Kiitos Teanna ihan triljoonasti !!! Olen nöyrän liikuttunut. <3

7 kommenttia:

Teanna kirjoitti...

<3

Lila Lakka kirjoitti...

...kiitos... <3

SaraGalaxyy kirjoitti...

Ihana teksti :3

Ja ihana Teanna <3 :D

Lila Lakka kirjoitti...

Kiitos. =)
Teanna on joo ihanan suloinen. <3

eekku kirjoitti...

kiva postaus ja ihana että sait nyt ton lakan jota kaipailit

Bambi kirjoitti...

Voi miten ihana yllätys, tässähän itsekin liikuttuu!

Lila Lakka kirjoitti...

eekku: kiitos. =)

Bambi: Niiiiiiiiiiiin on joo ihana ylläri. Voit vaan arvata miten liikuttunut oon ollu eilisestä asti. =D