maanantai 9. kesäkuuta 2014

Tämä vanha talo

Vanhan talon pihassa kaivo

Tapahtui heinäkuun alkupäivinä vuonna 2005...
En tiedä, mitä tapahtui, kun ensimmäisen kerran ajoin tämän talon pihaan.
Sen tiedän, että pari päivää aikaisemmin tein muuttoa edellisestä asunnosta väliaikaiseen asuntoon, kunnes löydän uuden kodin. Olin käynyt asuntoesittelyissä pari vuotta etsien omakotitaloa ja pikkuhiljaa mielikuva omasta talosta alkoi hahmottua.
Riittävän syrjässä, vähintään kaksi uloskäyntiä, ei ainakaan junaradan läheisyydessä, kunnollinen varaava takka, liitetty kunnallistekniikkaan.
Olin tehnyt tarjouksen yhdestä talosta ennen tätä, mutta välittäjä ei koskaan palannut asiaan. Ehkä hänellä ei ollut asiaa mulle, tai ehkä kyseisen talon halusi ostaa joku hänen sukulaisensa, ei voi tietää. Sen kuitenkin tiedän nyt, että onneksi en juuttunut kyseiseen taloon tätä nykyistä asumusta katsellessa. Olihan siinä omat hyvät puolensa, mutta ei siinä kuitenkaan ollut niin paljon hyvää kuin tässä.
Vai oliko?
Siinä talossa oli paljon hyvää, mutta ei, siinä talossa oli kuitenkin aika paljon miellyttämättömiä asioita, joten lopulta olisin voinut lähettää välittäjälle kimpun ruusuja siitä hyvästä, että hän ei ottanut tarjouksen jälkeen mitään yhteyttä.
Valitettavasti en voinut tehdä sitä, koska luin paikallisesta lehdestä hänen kuolinilmoituksensa.
R.I.P.

Penkki, joka oli täällä, ja tänne ehkä myös jää.

Olin siis tehnyt jo kaupat edellisestä asunnosta kesäkuussa 2005, ja muuttamassa väliaikaiseen asuntoon. Suurin osa tavaroistani oli varastossa, ja varauduin asumaan väliaikaisessa asunnossa pitempäänkin, ehkä jopa seuraavaan kevääseen. Asia ei sinällään mua painanut, koska tiesin pystyväni asumaan kyseisessä asunnossa määräämättömän ajan, niin pitkään kuin tarve vaatii. Kunnes uusi asumus löytyisi.
Olin varautunut niin, että talvivaatteeni olivat varastossa helposti saatavilla, vaikkakin oli heinäkuu.

Unkarinsyreeni tms

Sinä päivänä yritin tavoittaa pankkineitiäni, mutta hän oli varattu, ja päätin lähteä käymään vanhalla asunnolla hakemassa viimeisiä tavaroita ja samalla pankissa tapaamassa pankkineitiä ihan livenä. En muista enää, mitä asunnolla oli jäljellä, mutta sen muistan, että menin pankille, ja jäin joutessani katselemaan asuntoilmoituksia pankin ikkunasta.
Ja siinä se oli. Ilmoitus. Asuntoilmoitus. Tiesin heti, mikä talo on kyseessä.

Sen seinässä oli -70-80-luvulla postilaatikko, jonne olin eräänkin kerran käynyt puottamassa kirjeen tai kortin. Sellaista oli tapana tehdä siihen aikaan. Vielä useammin olin ajanut siitä ohi, ja pimeän aikaan pienen metsikön jälkeen viereisen peltoaukean alkaessa auton ajovalot heijastuvat sen ikkunoista, ikäänkuin joku ajaisi vastaan, ja olinkin kerta toisensa jälkeen siitä ohi ajaessani säikähtänyt oman autoni valojen heijastuksia.
Tämä talo oli muistuttanut olemassaolostaan kaikki nämä vuosikymmenet.

Vanhemmat olivat ostaneet siitä 300 metrin päästä talon vuonna 1978, ja meidän piti muuttaa sinne vuoden päästä. Vuoden päästä muutettiin, mutta eri syystä, eikä sinne.
Kyseisessä talossa vietin kyllä lukuisia jouluja, pääsiäisia, vappuja, juhannuksia, hiihtolomia, kesälomia, syyslomia, viikonloppuja ja kaikkea siltä väliltä. Mutta en asunut siellä päivääkään. Virallisesti. Yhä edelleen kyseinen talo palaa uniini säännöllisen epäsäännöllisesti, yleensä aina, kun on jotain murehdittavaa. En tiedä, mitä tuo talo tahtoo mulle edelleen kertoa.


No mutta, takaisin vuoteen 2005 ja tähän taloon...

Ryntäsin kiinteistönvälitystoimistoon sisälle, ja onneksi paikalla oli välittäjä, joka oli myynyt asuntoni, koska en osannut sanoa muutakuin kaupunginosan nimen, missä ikkunassa näkemäni talo sijaitsee.
Hän tiesi heti, mitä tarkoitin, vaikka en pystynyt muodostamaan ymmärrettävää lausetta.
Talo oli tullut myyntiin vasta pari päivää aikaisemmin, eikä siitä ollut vielä tulostettu muuta ilmoitusta kuin mitä ikkunassa oli. Välittäjä tulosti siis mulle ihan ekan (ja ehkä myös viimeisen) asuntoesitteen. Taisi olla tiistai. Sovittiin perjantaiksi näyttö, ja mä heti soittamaan Isukille, joka asuu siitä noin 1,5 km päässä, että tulee myös perjantaina taloa katsomaan.

Perjantaina ajoin sovittuun aikaan talon pihaan. Nousin autosta,ja kun käännyin taloa kohti ja katsoin sitä, ja mua rupes itkettämään. Se vaan jotenki oli siinä.
Välittäjä esitteli talon, ja eihän se vastannut oikein mitään mun asettamia kriteereitä.
Mutta se vaan jotenkin jämähti mun sydänjuurille, eikä lähtenyt sieltä pois.
Näytön jälkeen ajoin äitin luo, ja olin vaan niin älyttömän levoton, ja tiesin, että mun koti löytyi. En osannut rauhottua ollenkaan, vaan kävelin äitin pientä kaksiota eestakasin. Laitoinkin vielä samana iltana välittäjälle tekstiviestin ja pyysin uutta näyttöä, mikä järjestyikin heti maanantaiksi.
Äitin kanssa lähettiin vielä ajelemaan talon ohi, ja sitä ohiajelua tuli harrastettua seuraavat puolitoista kuukautta.

Kuunliljat ei ihan vielä kuki, mutta lehdet on jo muhkean kokoiset.

Maanantaina menin äiti mukanani näytölle, ja sama juttu, kun nousin autosta, että mua rupes itkettämään. Aattelin, että mikä h...etti tässä nyt on, että enhän mä voi joka kerta pillahtaa itkuun, ku mä tuun kotio...
Sillä näytöllä tein talosta tarjouksen. Myyjän kanssa hierottiin hintaa parin vastatarjouksen verran, koska talo oli vasta tullut myyntiin, eikä siellä ollut ehtinyt olla ees yhtään julkista näyttöä.
Pääsimme siis hinnasta yksimielisyyteen, ja kaupat teimme 18.7.2005.
Kuntokartoitus kertoi omaa karua kieltään, että talo on vanha ja vaatii kaikkea hommaa pitkäksi aikaa, mutta mitään perustavaa laatua olevia vikoja ei esiintynyt silloin, eikä ole tullut esille sen jälkeenkään.


Myyjä lupasi talon tyhjenevän kuukaudessa, eli muuttopäiväksi sovittiin 18.8.2005.
Siinä välissä ehdin levottomuuttani koeajamaan pari autoa, kun juuri mitään pakkaamista tai muuta järkevämpää tekemistä mulla ei ollut, koska suurin osa tavaroista oli ollut jo kesäkuusta varastossa. Ja vaihdoinkin sen auton.
Edellinen oli punainen paholainen, se ois hyvinkin mennyt mulla vielä monta vuotta, mutta jollain oli saatava rauhoitettua sisäistä levottomuutta, ja niinpä vaihdoin samanmerkkiseen, mutta astetta aikuisempaan tummanvihreään yksilöön. Mulla oli nyt talo, joten auto täytyi olla sen mukaan.
Kaksi askelta kohti aikuistumista ??? ... no eeeeeeeeeeeeeeeeiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiii kai nyt sentään !!! =D


Myyjäneitokainen ilmoitti, että hänellä on 16.8. työpaikalla läksiäiset, ja että hän jättää avaimen kynnysmaton alle, ja että hän tulee 17.8. hakemaan lähtiessään kuistilta viimeiset tavaransa, mutta että muutoin talo on vapaa. Minähän tulin tietysti heti tänne. Muistan sen tunteen, kun olin täällä ekaa kertaa omineni, ja avasin oven. Mun talo. ♥

Juhannusruusu 2014

Mä olin toivonut, että pihalla ois sininen ja valkoinen sireeni, ja juhannusruusu.
Täällä on enemmän kuin osasin toivoa. Pihalla suuri tuomi, jonka kyljessä purppuratuomi, minkä olemassaoloa en tiennytkään ennenkuin sen pukkasi purppuraisia lehtiä ja kukki eka keväänä 2006 vaaleanpunaisia kukkiaan.
Olin todennut, että yhdellä laidalla tonttia on monta metriä puskaa, mutta en sen enempää sitä tunnistanut. Juhannusviikolla 2006 tulin kotio, ja jäin tapani mukaan tupakoimaan pihalle. Siinä joutessani katselin ympärilleni, ja ihmettelin mitä valkosta kyseisessä puskassa mahtoi olla, ja menin lähemmäs katsomaan.
No hittu, mikä riemu: JUHANNUSRUUSU !!! Mä sain sen !!! Ja se kukki aivan valtavasti.


Nyt mä teen henkistä irtiottoa tästä talosta, ja kaikkea täällä tapahtunutta en haluakaan muistaa.
Kohta alkaa uusi luku elämässä. Puhdas pöytä. Tyhjä taulu.
Eilen kävin ottamassa kuvia pihalla kukkivista pensaista.
Juhannusruusu on jo avannut muutaman kukan, että saa nähä, jaksaako se kukkia juhannukseen asti, ja ehinkö mä nähdä kaikkien istuttamieni kukkien aukeamista ennen muuttoa.
Yhtäkkiä hirvee hätä, vaikka oon nähnyt ne jo monta kertaa ennenkin.
Uudessa kodissa oottaa uudet vanhat seurattavat ja uudet vanhat tulipesät lämmittämistä.


Elämä on luopumista, ja jostain täytyy luopua,
että jotain muuta mahtuu tilalle.

2 kommenttia:

E-S kirjoitti...

Haikeaa...

Lila Lakka kirjoitti...

Todella.
Tää talo on kuitenkin jotenkin erityinen. ♥