maanantai 31. joulukuuta 2012

Minä sain. Piste. The End.

Olin jostain lukenut, että Sokoksen 3+1 -päiville saisi jotkut oikein kutsuja.
Ite en muista sellaista koskaan saaneeni, ja syksyisen 3+1 -tapahtuman aikoihin pengoin hädissäni Yhteishyvän läpikotaisin ja kaikki sen mukana tulevat liitteet hyvin tarkkaan etsien jotain aiheeseen liittyvää, mutta ei. Ei tullut kutsua silloin. Nyyh.
Marras-joulukuun vaihteessa Sokoksilla ja Emotioneissa oli tuoksutapahtuma, ja sitten se tapahtui !!!
Minä sain !!! Sen kutsun nimittäin. Tunnistin sen heti, ja kiepuin onnesta, ja hehkuttelin asiaa Elämäni Suurimmalle Rakkaudelle. Hän katsoi minua taas ymmärtäväisenä ja kuunteli hehkutustani, vaikkei selkeästi taas ymmärtänyt, mistä ihmeestä oli tällä kertaa kyse ja mistä moinen innostus mahtaa johtua. Ei se haittaa, pääasia, että mulla oli joku, jolle hehkutella. =D

Kutsu

Kutsussa oli etuseteli, jota sanoisin alennuskupongiksi, mutta se oli nimetty etuseteliksi, niin käytän nyt sitä nimitystä. Etusetelillä sai 20 % alennuksen yhdestä normaalihintaisesta tuotteesta ja kutsuun oli listattu 8 tuoksua, jonka ostaessa saisi vielä yllätyslahjan. Sattumoisin listattujen tuoksujen joukossa oli tuoksu, jota olin kertaalleen tuoksutellut Stockalla. Jeij, sitten vain oottamaan tapahtuman alkamista ja ostoksille.

Marc Jacobs Dot ja yllätyslahja

Poikkesin kauppareissulla Launeen Emotioniin, ja olinkin viimehetkellä liikenteessä asiani kanssa, sillä tuoksu oli viimeinen yksilö hyllyssä sekä saamani yllätyslahja oli viimeinen yksilö.
Lahjasta en niin olisi välittänyt, mutta olin tyytyväinen, etten joutunut ajelemaan ympäri kaupunkia yhen tuoksun perässä, koska olisinhan mä tehnyt senkin tämän söpsän vuoksi.


Pakettia avatessa koin yllätyksen, kun varsinaisen paketin ympärillä olikin erillinen kartonkivyöte, joka lähti ihan nostamalla pois. Paketti itsessään olikin täysin pilkutettu. Ärsyttää, kun nää paketit tehdään niin söpsiksi, ettei niitä raatsisi sitten heittää poiskaan.


Sieltä se herkkupala viimein kuoriutui. Yllätyslahjana oli Dot-huivi samoissa sävyissä.
Kerta kiellon päälle vielä toinen pullokuva. On se niin herkku tuo pullokin.
Tuoksu on omaan makuuni juurikin riittävän raikas ja lempeän pehmeä.
Kannattaa käydä tuoksuttelemassa kosmetiikkapuodissa.


No niin, nyt se alkaa olemaan paketissa tämä vuosi.
Kaikkea ihanaa, mutta myös jotain ikävää mahtui tähänkin vuoteen. Ihania ja mainitsemisen arvoisia asioita on ainakin uudet ihanat ihmiset, joita oon tänä vuonna tavannut. Uusia ystäviä, omnomnom. Lila laaaaaaaavs juu ool. <3
Geelikynnet on tämän vuoden asia, ja kun vihdoin sain kynnet, jotka vielä pysyivät, oli vielä ihanampaa.
Lilaa lakkaa on tämän vuoden asia. Siis sekä blogi että ihanat lilat lakat, mitkä ovat kertyneet runsain mitoin kynsilakkahyllyyn. Lila laaaaavs. <3
Jotenkin tuntuu, että vuodet kuluu hätäsempään nykyään. Ennen vuosi oli pitkä aika, mutta nykyään hups vaan, ja vuosi on taas kulunut. Ehkä en vaan osaa hyödyntää parhaimmalla mahdollisella tavalla kaikkea käytettävissä olevaa aikaa.

Lila toivottaa kaikille lukijoilleen ja kynsilakkaystävilleen
turvallista vuoden vaihdetta ja
oikein ihanaa Uutta Vuotta 2013 !!!
<3 <3 <3

Se oli siinä. Vuosi 2012. The End. Palataan aiheeseen ensi vuonna. ;D

sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Petit Four

Ilman ennakko-odotuksia olin sisällyttänyt yhteen kynsilakkatilaukseen pari Orlyä, joita olin virtuaalihypistellyt useampaan kertaan silmääni viehättävien sävyjensä takia. Rohkea päätös, mikä todella kannatti.


Aloitin lakan suttaamisen tyypilliseen tapaan ensin oikeaan kätöseen ja ensikosketus ei tälläkään kertaa päätähuimannut. Päästessäni vasurin lakkaamiseen, olin jo tutustunut tuotteeseen sen verran, että olisin pudonnut penkiltä, jos olisin sattunut sellaisella istuskelemaan.
Jo yhdellä kerroksella kaunis peittävä pinta.


Korkki on todella mukavan muotoinen ja silikonipäällysteensä ansiosta pysyy helposti käsissä. Lakkaamisen aikana ei tarvitse uhrata ajatuksiaan sudille, vaan voi keskittyä itse asiaan.
Suti on reilunkokoinen olematta liian suuri. Tyksin juurikin isommista sudeista. Lakka nousi sudilla vähän turhankin helposti, mitä ominaisuutta ei voi ongelmaksi laskea.


Vasuriin suttasin pari kerrosta ja oikeaan kolme epäonnistuneen ekan kerroksen ansiosta.
Sävy on ehkä enemmän marjapuuronpunainen kuin lila. Voi johtua myös tästä valottomasta vuodenajasta. Täytyy palata aiheeseen keväämmällä. Toinen samassa paketissa saapunut Orly menee ehdottomasti samantien lakkaussuunnitelmaan.


Päälle sivelin antaumuksella ihanaa ihanaa Seche Viteä. Pitkästä aikaa pikakuivattaja, mikä oikeesti myös kuivattaa lakat. Puhumattakaan sen jättämästä ihanasta kiillosta ja lakkauksen kestävyys jo huimaa päätä.
Seche, suurin rakkauteni kynsilakkatarvikkeissani, en jätä sinua enää koskaan. Olen niin pahoillani, että hylkäsin sinut, mutta nyt olet onnekseni palannut luokseni, enkä luovu sinusta enää koskaan !!!
...tai ehkä testaan vielä jossain vaiheessa Pochen, kunhan INM:n aiheuttama tuska ja mielipaha on hälvennyt...

Käytetyt lakat:
Perfect Ridge Filler
Orly Petit Four
Seche Vite <3

Kaikkineen hyvin miellyttävä lakkailukokemus.

Lila laaaaaaaaaaaaavs. <3

lauantai 29. joulukuuta 2012

Jotain söpsää

Hei! Minä olen Lila, minä olen shop-aholic...


Muumi-lusikoita Megamyyntiareenalta syksyllä.
En varsinaisesti kerää Muumikamaa, mut jos sellanen tulee vastaan hyvään hintaan, ni mä varmasti poimin sen mukaan. =)


Kerran rakkaani kanssa RobinHoodin kassalla silmäilin varovasti haaveillen HelloKitty metallisia jääkaappimagneetteja ja kävelin ohi. Rakkaani tuli perässäni ja nappasi siitä yhen ja sanoi ostavansa sen mulle. Ja ostikin. Nyt se on tuolla jääkaapin ovessa. Lila laavs. <3


Lila tyksii lasiesineistä ja jos ne on vielä violetteja, ni aina paranee.
Neliskanttinen Trion Tiimarista ja pyöreä Tigeristä.
Tiger on muuten shop-aholicin taivas. Aina löytyy jotain ostettavaa. Lila laavs. <3


Kävin MenkkaHaukalla etsimässä kynsilakkaa. Ja löysinkin.
Löysin myös body butteria mahottoman ihanassa sydämenmuotoisessa daimondi-rasiassa.
Lila laavs. <3

Mun vaan on "joskus" saatava jotain söpsää... ;D

perjantai 28. joulukuuta 2012

Katten också

Super-fail Flormar super-p***an INM:n kanssa oli ehkä pahinta, mitä oon ikinä kynsilleni laittanut, mutta sainpahan siitä taas autenttisia leimailualustoja. Laatoista testiin pääsi eBaysta tilaamani kissalaatat ja niistä nimenomaan kissat. Leimailuun käytin Konadin vaaleanpunaista, lilaa ja tummansinistä.



Peukussa ja keskarissa olevat leimat on hauskoja. Ensin leimataan pohja ja sit toisella värillä hahmotus. Huomaa, että kohdistamisessa mulla on vielä parantamisen varaa, mutta oon kaikenkaikkiaan tyytyväinen tähän harjoitukseen. Ja lisäksi kaikki kokeilemani kuvat toimii laatassa, vaikka ovatkin kiinanihmeitä.



Tätä viimestä kuvaa en ois normaalisti julkassu ollenkaan, on se sen verran tärähtänyt ja muutenkin kaikkineen huono, mutta se oli nyt jostain syystä ainoa, missä näkyi tuo vasurin peukku. Ei voi jättää yhtä kissaa näyttämättä. Ois vielä loukkaantunut... Syvästi...
Sattuneesta syystä oli vaan hirveä hoppu päästä poistamaan nää lakat kynsiltä, joten en ehtinyt katsoa kuvien laatua tai määrää sen enempää.

torstai 27. joulukuuta 2012

Joululahjat 2012

Elämäni suurin rakkaus sanoi, ettei hänellä oo mulle mitään lahjaa, johon totesin, ettei mullakaan hänelle, mutta eiköhän me olla tässä osteltu puolin ja toisin lahjoja koko kuukauden, joten ei sillä niin suurta väliä oo.
Aatonaattona pyörähdettiin hieman Kärkkäisellä ja poikettiin HongKongiin kurkkaamaan jouluvaloja, kun ilmoittivat niitä myyvänsä alennuksella. Sieltähän lähtikin mukaan lila vilkkuva 120 ledin ketju. Omnomnom...
Halusin kurkata vielä Kauppakeskus Sykkeen Emotionin alelaariin ja samalla kurkkasin muun tarjonnan. Alelaarista ei löytynyt mitään, koska mm. Goshin jo kertaalleen alennetuista puteleista oli revitty aletarrat irti ja nyt ne oli normihintaan myynnissä. Erikoista toimintaa...
Ite hälkyilin päämäärättömästi sinne tänne, mutta mies suuntasi OPIn hyllylle ja sanoi, että saat valita minkä haluat, hän maksaa. Vähän niinku joululahjaksi. IIIIIIIIIIIIIIIIIIIK !!!

Siispä tämänvuotiset joululahjat ovat tässä:


Miehen lahja siis tylysti Emotionin pussissa. Oishan sen saanut kassalla pakettiinkin, mutta kieltäydyin, ettei tuu turhaa roskaa. Jännäsin sitten aattona ihan vaa, että mitähän ihanaa sieltä pussista löytyykään...
Pieni violetti laatikko, HUOM! itsetehty laatikko, mikä antaa sille ihan erityisen arvon, on ihanalta rakkaalta kynsilakkaystävältäni Suvilta. Paketille sain erityisiä hoito-ohjeita: sitä ei saa ravistaa, eikä kallistaa, sitä ei saa laittaa liian lämpöseen ja muutenkin sitä täytyy paijata joka päivä...
No toi viimenen oli mun oma lisäys, koska se jotenkin sopi tohon litaniaan. ;D

OPI ja Max Factor

Mieheltä OPIn Steady As She Rose. ...lällällää Emma, nyt mulla on tää... =DDD
SASR:a oon virtuaalihypistellyt netissä, ja tapasin sen livenä joskus kesällä Emotionissa, mutta sitten kun mulla oli joku alennuskuponki, niin sitä ei enää ollutkaan. Nyt oli, ja nyt se on kotona !!!
Ihana vaalea lila lakka. Ja se on OPI. <3
Violetista paketista paljastui Max Factorin Fantasy Fire kulta- ja hopeapedillä, ja pieni palapeli.


Nokkelana tyttönä palapelin jo kokosin, ja siitähän paljastui liloja kukkasia siirtokuvina. <3
FF on kyllä mahdoton kuvata ja tuossa kuvassa näyttää vähän samalta kuin Laylan CE 52, mutta Laylassa on isompia hittusia.
Voi voi, kun Lilan lakkaussuunnitelma on tällä hetkellä niin pitkä jo, että normilakkausvauhdilla kevät on jo pitkällä ennenkuin nämä pääsee kynsille. Snif.
Ehkä mä vaan hieman muokkaan lakkaussuunnitelmaa tai rupeen sutimaan lakkaa rivakampaa tahtia... Jompsakumpsa. =D

Kiitos Suvi sekä Elämäni Suurin Rakkaus! Lila laaaavs juu. <3

keskiviikko 26. joulukuuta 2012

Super-FAIL

Elämäni Suurin Rakkaus sai vaihteeksi valita hyllystä seuraavaksi kynsille päätyvän lakan.
Yllätys oli valtaisa, kun hän ei etsinytkään punaista lakkaa, vaan valitsi violetin.
Taisi vaan mua miellyttääkseni valita tämän tai sit se oli vaan liian helposti napattavissa hyllyn reunasta...


Olen lukenut blogeista Flormarin kuivuvuusongelmasta, enkä ole ennen tätä tehnyt Flormarilla peittävää lakkausta, koska useimmat niistä on ihan puhtaasti efektilakkoja ja sopivat siihen hommaan oikein hyvin. Kuivuvuuden kanssa ei siksi ole ollut ongelmaa.


Alle sudin Perfect Ridge Fillerin, Flormaria pari kerrosta välikuivatuksella, joka oli toooodella pitkäveteistä ja päälle INM. Flormarin sävy on NIIN upea. Melkein kuin OPI Suzi and 7 Dusseldorfs. Ihana ihana punertava violetti, sanoisin purppurahko.


Kuivattelin INM:ää 30-45 minuuttia ennenkuin lähdin iltaruokkimaan yhäti kovaäänisemmäksi ja siitä päätellen nälkäisemmäksi muuttuvan kissalaumani. Siinä hommassa ei yksinkertaisesti pysty kynsiä varomaan ja varsinkin oikean kätösen kynnet sai melkoista osumaa. Suunnittelin uusivani lakkauksesta 3-4 kynttä seuraavana päivänä töitten jälkeen, mutta yön aikana tilanne oli vain pahentunut.


INM ei vaan toimi. Tämä oli sitten viimeinen kerta, kun sen kanssa suttailen. Se vihaa minua ja minä vihaan takaisin. Paitsi mä vihaan sitä tuplasti enemmän kuin se mua.
INM Out The Door on nyt out the door ihan sanan varsinaisessa merkityksessä.
Pitäköön tunkkinsa prkl.
Ton Flormarin testaan joku kerta Sechen kanssa, koska se toimii.

Käytetyt lakat:
Perfect Ridge Filler
Flormar 415
INM Out The Door

tiistai 25. joulukuuta 2012

Joulusänkkäri

Ymmärrettävistä syistä Lilan joulu ei ole punainen eikä varsinkaan vihreä...
Niinpä Lilan joulukynnet saivat vielä yhden kuorrutukset.




Melkoiset kerrostumat näistä tuli ennen kuin päästiin valmiiksi
Alle Perfect Ridge Filler, pari kerrosta Gina Tricotin Black, pari kerrosta ChG Love Marilyn, MenkkaHaukan Lumikki-lakka Silver frost, pari kerrosta MenkkaHaukan Rooftop Party, sekä viimeiseksi vielä Kone Helsinki U24.
Värilakkojen ja glittereitten lisäksi erinäisissä väleissä käytin Seche Viteä, joten saatoin uskaliaasti veikata, että poistamisoperaatio on varsin mielenkiintoinen tapahtuma. Siinä osuin NIIN oikeaan.
Vasurin lakkojen poistamiseen kului tunti ja erinäisiä määriä poistoainetta ja vanulappuja. Siinä välissä kävin lataamassa pyykkikonetta ja tiskikonetta ja hoitamassa muutamia muita yösähkö-kotiaskareita. Mieleni teki jättää oikea kätönen seuraavaan päivään, mutta ryhdistäydyin ja siivosin senkin samaan syssyyn. En huomannut katsoa, kuinka kauan aikaa kului, mutta voin kertoa, että KAUAN !!!
Glitteriä oli joka paikassa ja sit löytyy varmasti vielä monta päivää.
Nooh, kerrankos sitä tempasee kunnon kimallukset... ;D
Itseäni lopputulos miellytti kovin.


Kuvassa vain päävärit:
China Glaze Love Marilyn
H&M Silver frost
H&M Rooftop party
KoneHelsinki U24

maanantai 24. joulukuuta 2012

Marilyn ja seitsemän hex-glitteriä

Jos kynsilakka näyttää liian hopeiselta, siihenhän auttaa sutimalla lisää hopeista glitteriä päälle??? Vai???



Todella hieno idea vetästä Marilynin päälle MenkkaHaukan Lumikki-lakka Silver Frost.
Oi-joi, mikä kimallus, erityisesti jäin niitä ihastelemaan Kärkkäisen ulko-oville. Siellä on melkoisen kirkkaat valaistukset ulkopuolella. Harmittelin, ku ei ollu kameraa mukana, siinä ois saanu hyviä kuvia.



Ja koska glitterikerrostumia oli kynsillä ihan liian vähän, tempasin vielä kerroksen MenkkaHaukan Rooftop Partya, jotta tulisi vähän väriä mukaan.
Tapasin ulkona hieman päivänvaloa, ja jos kuvia katsoo oikein tarkkaan, sieltä kyllä erottaa Rooftopin purppuroita glittereitä... ;D



Ja kerta kiellon päälle... Sytytin takan ja suttasin toisenkin kerroksen Rooftopia.
Joo joo, kyllä se siellä näkyy. Katso vaan vähän tarkemmin. =D

Oikeastaan tämän jouluisammaksi ei mulla kynnet voi mennä,
joten näiden myötä toivottelen rakkaille lukijoilleni ja ihanille elämäntovereilleni oikein leppoisaa joulua ja muistakaa syödä liikaa, koska sitä vartenhan joulu kai on ???
Halipus <3
 
PS. Pieni blogini täyttää tänään 6 kuukautta, päiväkirjamerkintöjä 140, joista ajoittain siivoan arvontamainostuksia pois, joten määrä hetkittäin vähenee, sivunkatselujen määrä ylitti juurikin eilenillalla 5400, sekä tietysti se tärkein: 30 lukijaa. Kiitos teille erityisesti, koska ilman teitä tää jaarittelu ois aika turhaa.
Toivottavasti jutut jaksaa kiinnostaa jatkossakin. Lila laaavs juu. =D

sunnuntai 23. joulukuuta 2012

Love Marilyn

Love Marilyn käsittääkseni kuuluu China Glazen Eye Candy -kokoelmaan ja on kunnianosoitus Marilyn Monroelle. Tänä vuonna elokuussa tuli kuluneeksi 50 vuotta Marilyn Monroen kuolemasta. R.I.P.
Tämän ja muutaman muun lakan ostopostaus on vielä julkaisematta, koska oottelen erästä toista pakettia, minkä aattelin sisällyttää samaan postaukseen. Tämä ja samassa kuormassa saapuneet ystävänsä oottelee kirjahyllyn reunalla postauksen valmistumista ja siinä se supisi mun korvaani: "...joulukynnet... joulukynnet... joulukynnet..."
Minä en mitään joulukynsiä tee. Nih. Mutta nappasin sen siitä supattamasta, kun ei sitä saanut muuten hiljenemään. Mokoma sekopää blondi...



Siinähän kävi niin, että mulla sattumoisin oli mustaa kynsillä ja suttasin Marilynin sen päälle. Mustat postaan sitten myöhemmin, kun ne ei ois tähän väliin mahtuneet, että saan nämä jouluksi postattua. Marilyniä suttasin kaksi kerrosta. Villi veikkaus, että kolmella kerroksella ois saanut peittävän pinnan ihan keskenään. Päällä ihana pikakuivattava ja silmiähäikäisevää kiiltoa sekä käsittämätöntä kestävyyttä antava Seche Vite. <3



Tapasin muutamia auringonsäteitä meiän pihalla eräänä päivänä ja sain muutaman otoksen luonnonvalossa. Kimmellys on aivan mahtava. Itse melkein yhdistäisin mielummin punaisen kullan kanssa, mutta aina ei voi voittaa. Ihan kiva yhdistelmä tämäkin.
Saapas näkee, mitä keksin näille huomiseksi...

lauantai 22. joulukuuta 2012

It's THE Success

Tämä päiväkirjamerkintä on omistettu kaikille ihanille elämäntovereilleni sekä blogimaailmassa että IRL, jotka jaksoivat kannustaa, tukea ja neuvoa, eikä heidän uskonsa asiaan horjunut kertaakaan kiukutellessani maailman epäoikeudenmukaisuutta. Kiitos teille kaikille! <3






No mitä, ootteko nyt ylpeitä musta ??? ;DDD

perjantai 21. joulukuuta 2012

Voitot kotiin

Nythän onni potkii oikein urakalla. Mies jo patisti mut tekemään loton, jos sattuis onni kantamaan muuallakin kuin blogimaailmassa.

Jo aikasemmin syksyllä voitin kommentointipalkinnon Vapeurs d'Acetone -blogin mysteeriarvonnassa. Palkinto on jäänyt postaamatta Suomen Posti Oyj:n ...tai mikä h***etti sen laitoksen nimi sitten mahtaakin nykyään olla... toiminnan aiheuttaman harmituksen vuoksi. Voisin tässä kohtaa vuodattaa muutaman valitun sanan kyseisen yhtiön toiminnasta ja sen mulle aiheuttamista harmaista hiuksista, mutta palataanpa nyt vaan tähän aiheeseen taas...


Kuten kuoren leimasta voi päätellä, Postin "hellävaraisesta" käsittelystä huolimatta, kuori oli repeytynyt reunasta ja teipattu kiinni. Repeytymästä oli päässyt karkuun kaksi leimailulaattaa, mikä harmittaa mua edelleen ihan vietävästi. Aiemmista kokemuksistani postin kanssa vastaavissa tilanteissa, kun esimerkiksi V8-lehti tuli tänne muutettuani jatkuvasti raiskattuna ja pahoinpideltynä, posti ei ees vaivautunut vastaamaan valituksiini, saati että olisi mitään korvannut minulle. V***u, ne on kalliita lehtiä !!! Ja jouduin ostamaan useamman omaan laskuuni irtonumeroina, kun ei niitä repalaisia voi säilyttää. No niin, sainpas avauduttua tästäkin asiasta...
...ja takaisin asiaan... eli voitin kolme Bundlemonster-leimailulaattaa, joista yksi pääsi perille, suikaleen tarroja ja pari tarra-arkkia.

From Caramels Hands -blogin 1-vuotisarvonnasta voitin "pienen pienen" yllätyspalkinnon kommentin perusteella. Lilan pulinaboxista on siis joskus jotain hyötyäkin. Jo syksyllä sain kommentoijan palkinnon Some Kind Of Art -blogista, joten kukaan tuskin uskoo, että IRL mä oon aikasta hiljanen ja jopa ujo. Joidenkin luotettaviksi todettujen henkilöiden seurassa uskallan avata suuni, joskus liiankin kanssa, mutta noin normielämässä olen todella hiljainen. Mutta onneksi kirjallinen ulosanti on aina ollut mulle helppoa ja siksi bloggaaminen on yleensäottaen hauskaa ja antoisaa.
No mutta siis asiaan...


Näin söpsä paketti sieltä tupsahti ja meinasin jättää paketin avaamisen jouluaattoon, kun se oli itessään noin herkku. Osoitetarrat oon peittänyt yksityisyyden suojaamiseksi, mutta voin kertoa, että ne on fontillaan jo kaunis yksityiskohta.


Ja mitäpä sieltä oikein paljastuukaan. Oli muuten hyvin pakattu. Vain kynsilakkaharrastaja tietää hyvän pakkaamisen arvon, kun on tarkoitus saada kynsilakat ehjänä perille.


Koko setti. ...oi-oi-oi... Ihan ku tosiaan ois joulu. Mukana oli siis palkinnon lisäksi pientä yllätystäkin.


Kaksi tarra-arkkia ja leimailulaatta. Kaikki laatan kuvat toimii !!! Ehdin jo testata kaikki kuvat, mikä saattaa teille ihanaisille elämäntovereilleni tulla hieman yllätyksenä, mutta olen salaa täällä ruudun takana harjoitellut leimaamista ja tulokset saatte nähdä myöhemmin... hihhihii... =D


Hyrrällinen fimoja, ihana onnittelukortti ja FAZERINAA !!! En muista maininneeni omassa blogissani, että Geisha ja Fazerina on mun lemppareita. Mulla oli pakettia availlessanikin Fazerina-konvehtirasia vieressäni, mitä olin napostellut lähes koko päivän. Hetken vietin aikaa omassa keskuudessani miettien, miten Fazerinat oli joutuneet pakettiin, sitten keräsin leuan lattialta, ja päädyin lopputulemaan, että ihana Caramel oli lähettänyt mulle lisää Fazerinaa. Omnomnom...
Tähän kohtaan haluan vielä lisätä, että Fazer on tehnyt myös Fazerina-kakun, mitä löytää kaupasta kylmähyllystä. Se se vasta on HYVÄÄ !!! Super-OMNOMNOM...


Onneksi mä en eksy aiheesta yhen postauksen aikan kuin noin viisi kertaa, koska ois aika tympeetä lukea jotain postausta, missä ois yli puolet ihan muuta höpötystä...
...ja sitten taas asiaan, tää on ihan kohta valmis...
Eli viimeisenä, mutta ei todellakaan vähäisimpänä kynsilakkaa.
Coralin Las Vegas -kokoelman kultainen holohko glitteri Nevada. Omnomnom, onpa tosiaan kaunis! Oli hyvä, etten ostanut MenkkaHaukan kullanväristä glitteriä, koska tää näyttää todellakin paremmalta. Tai no, ketä mä huijaan, todennäköisesti käyn senkin ostamassa joku kerta pyörähtäessäni...
Models Ownin Hayley's Comet. Todella mystisen näkönen lakka pullossa, joten menee välittömästi lakkaussuunnitelmaan oottamaan vuoroaan. Uteliaisuus heräsi nähdä tämä kynsillä.

Kiitos ihan hirveen kauheen kamalasti ihanat Riikka ja Caramel !!!
...juu, ihan tässä herkistyy vieläkin... ;D