keskiviikko 5. joulukuuta 2012

Liquid Leather

Musta on kaunista. Kiiltävä musta on upea.
Taannoisen Etelä-Suomen Sanomien Näppis-palstalta bongaamani mielipiteen mustista kynsistä johdosta laitoin lakkaussuunnitelmaan mustat kynnet testatakseni kuinka paljon oma rakkaani mustia pitkiä kynsiä pelkää ja miten paljon kauhistusta herätän mustien kynsien kanssa julkisesti liikkuessani.
(...ois tosta voinu taiteilla vielä vähän pitemmän lauseen, mutta ei nyt heti tullu mieleen, miten...)
Testauksen tulokset olivat varsin laihat. Kukaan ei säikkynyt karkuun, eikä omakaan mies hyppinyt seinille säikähdyksestä. Mutta hienot ne on.


Oikeassa kätösessä aluslakka, kaksi kerrosta mustaa ja päälle INM.


Vasurissa aluslakan lisäksi vain ja ainoastaan yksi kerros mustaa.


Omasta mielestäni kiillossa ja peittävyydessä ei ollut erityisen huomattavaa eroa oikean ja vasemman kätösen välillä. Valoa vasten kateltuani vasurista paikoin kuulsi läpi.
Liquid Leather levittyy mainiosti, peittää helposti yhellä kerroksella, kiiltää ilman päälilakkaa kuin ois Sechellä päällystetty. Ihan paras musta lakka, mitä oon ikinä sutinut.
Sen sijaan INM on ihan p***aa. Ei siinä ainakaan mitään pikakuivattavia ominaisuuksia oo.
"America's #1 Super Fast Drying". Voi v***u, mitä valetta. Jos tää on parasta mitä amerikkalaiset tietää, ni viekää nyt, hyvät ihmiset, joku niille Seche Viteä !!! Voivat sitten ottaa mallia, miten pikakuivattajan täytyy toimia. Oman jankkiintuneen Secheni elvyttämiseksi sain vinkin hankkia Seche Restorea, ja olenkin sitä kuumeisesti eBaysta googlaillut ja tehnyt hintavertailua. Täytyy vielä tehä hintavertailua kynsilakkanettikauppojen kesken. Kicksin joulukalenterissa on tänään keskiviikkona 5.12. Seche hintaan 6,50 euroa. Täytyy pahimpaan pikakuivattaja-hätätilaan muistaa käydä ostoksilla.
Vasurissa ilman päälilakkaa oli parissa päivässä havaittavissa ihan yhtä paljon kärkikulumaa kuin oikeassa kätösessä INM:n kanssa. Sechen kanssa moista ongelmaa ei todellakaan ole ollut ainakaan parissa päivässä, harvemmin ees viikossa, riippuen tietysti värilakastakin.


Tässä taas Elämäni Suurimman Rakkauden taiteellinen näkemys asiasta. MRS <3
Kuulema perhonen... ;D

Käytetyt lakat:
Oriflame "never-ending-kohta-loppuu-onneksi"
China Glaze Liquid Leather
INM Out The Door pikakuivattamattomuus

5 kommenttia:

Belegwen kirjoitti...

Musta musta on aina kaunista. :D
Onneksi omistan tuon saman lakan ja se on kyllä loistava lakka!

SaraGalaxyy kirjoitti...

Mulla Seche Vite kuluttaa kärjistä lakat... Silti se on mun lemppari pikakuivattava ihan vaan sen takia, kun se tekee niin kivan kiillon kynnelle ;D

Lila Lakka kirjoitti...

Belegwen: LL on ihan paras musta, mitä oon ikinä käyttänyt. <3

Sara: Mulla SV ei kutistu, jättää kestävän pinnan, eikä nimenomaan kulu ja se kiilto... ooo-la-laa... Lila tyksii kovin !!!
Itella SV:stä tosi hyviä kokemuksia, mutta toisaalta oon lukenu tosi hyviä kokemuksia INM:stä, mut mulla se vaan ei toimi, enkä uskalla mennä suosittelemaan.

Emma kirjoitti...

No voi hitto, mä olin juuri suunnitellut kokeilevani inm:a, kun se olis niin paljon secheä halvempaa...emmä ny enää uskalla!

Lila Lakka kirjoitti...

En tiiä sit, onko toi nimenomainen yksilö jotenkin viallinen, ku oon kuitenki lukenu siitä aika paljon kehujakin. =O
Meinaan kyllä Poshea vielä kokeilla... =)